Riina Katajavuori: "Vasemman käden runot" - ex Libris...

"Vasemman käden runot", Riina Katajavuori, Tammi, 2024, 96 s.

 päällys: Marko Taina.

 

"Riina Katajavuori  ( s.1968) on helsinkiläinen runoilija ja kirjailija. 

Hänen runojaan on käännetty lähes kolmellekymmenelle kielelle. Katajavuori on saanut arvostetun Alfred Kordelinin palkinnon työstään suomalaisen sivistyksen hyväksi. Hänen viimeisimmät aikuisille suunnatut teoksensa ovat romaani Kypros (2021) ja runokokoelman Maailma tuulenkaatama (2018)" (Lievelehti)

 

 

                                                          ©Veikko Somerpuro

 

 

"Mitä tpahtuu runoilijalle, jonka työväline menee rikki?

Runoilija kaatuu ja murtaa ranteensa. Kipsiaika rikkoo rutiinit ja pakottaa ottamaan etäisyyttä kirjoittamiseen. Kuin huomaamatta syntyy pakottomia, hiljaisia runoja.

Vasemman käden runoissaan Riina Katajavuori tutkii, mitä tapahtuu,

kun kyseenalaistaa tehokkuuden ja totutut liikeradat. Mitä havaitsemme, 

kun kiireen tilalla on utelias rauha?" (Kustantaja)

 

 

Katajavuori on tähän saakka onnistunut runsaasta tuotannostaan huolimatta   kätkeytymään minulta tyystin ja suurella mielenkiinnolla lähdinkin tutustumaan siihen, mitä vasemmalla kädellä saa aikaan. Enkä pettynyt vaan iloisesti yllätyin ja nautiskelin lukemastani. Esimerkkejä:

 

 

Puolittaiset päivät ovat tehokkaampia.

Teen vahingossa monta asiaa,

kun tulin vain lorvimaan.

En mitään erityistä, aivan ratkaisevaa.

 

Tämä toipilasajan kooste osoittaa sen, että rajojen rikkominen ja lorviminen eivät suinkaan ole hukkaprojekteja, vaan ne voivat parhaimmillaan olla kannattava vaihtoehto. Toteavia runoja, joissa kyseenalaistetaan tehokkuuden vaatimus ja totutut rutiinit, antaa tilaa uusille, raikkaille näkemyksille ja aatosten tuulahduksille elämää rikastuttavasti.

 

-  Eihän meitä kiinnosta muu, kuin se mitä joku oikeasti teki, 

ajatteli, tunsi ja kenen kanssa. Eihän meitä oikeasti kiinnosta

muu kuin se  miksi lumi tänään laskeutuu juuri meidän 

päällemme. Emmehän me haluaisi mitään muuta kuin olla

selällään ruohikossa naurava japanilaisanimaation tyttö,

köydellä vyötäisiltä sidottuna pelottomaan ystäväänsä Pazuun...

Kun sanotaan, että joku tekee asioita vasemmalla kädellä niin hän huitaisee ja hutiloi mutta näissä runoissa tuo väittämä saa kyytiä eikä todellakaan toteudu, konkretisoidu, vaan päin vastoin kuten selkeästi osoittaa mm. irrotteleva ja humoreski runo: Aarne setä istahti Sääksmäen ojaan odottamaan seuraavaa linja-autoa.

 

-  Mitä vapaus on? Pojat: Vapaus on sitä, ettei pelkää omia tunteitaan. 

Svetlana Aleksijevits 

Kevä on runojen aikaa,  tästä muodostuikin  hauska ja antoisa lukutuokio, joka istui saumatta auringonpaisteeseen!

Hymyssä suin:

Äitienpäivänä AD 2024...

 

Minä tahdon maljani tyhjentää, 

 kun ensi leivoset laulaa,  

kun koivut on hiirenkorvallaan  

ja vuorilla virrat pauhaa, 

Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa, 

kun ensi joutsen soutaa,  

kun kukka on puussa 

ja kukka on maassa ja

lehdot leikkihin joutaa.

– Eino Leino –

 

 "Missä  on ilosi, siellä on aarteesi,
missä on aarteesi, siellä  sydämesi,
missä sydämesi, siellä onnesi." Augustinus

 

Aurinkoista huomista sunnuntai- ja äitienpäivää teille kaikille, joille  rakkauden jakaminen ei ole vierasta  ja jotka olette jakaneet ja edelleen jaatte  läheisyyttänne ja huolenpitoanne sekä teille onnekkaille, joilla on - on ollut -  rakastava äiti...

Lämpimästi toivottaapi:

Laura Lähteenmäki: "Sukella silmät auki" - ex Libris...

"Sukella silmät auki", Laura Lähteenmäki, WSOY, 2022, 266 s. Kannen suunnittelu: Anna Makkonen.

"Laura Lähteenmäki (s. 1973) on koulutukseltaan filosofian maisteri ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjailijan työn lisäksi hän työskentelee kustannuspäällikkönä.

Lähteenmäen esikoiskirja ilmestyi 1998, minkä jälkeen hän on kirjoittanut 

18 kirjaa, joista kuusi kirjaa Ville Lähteenmäen ja yhden kirjan Ulla Ahvenniemen kanssa. Lähteenmäki asuu perheineen Jyväskylässä."(WSOY)

 

 

                                                           ©Veikko Somerpuro

 

 

" Vaikka minua ei jonakin päivänä ole, niin sinä et ole yksin.

 

Tanskan dyyneille sijoittuva tiheätunnelmainen romaani kesästä, joka avaa menneisyyteen uusia polkuja.

Maria viettää pienen tyttärensä kanssa kesää Tanskassa. Hän alkaa kirjoittaa juuri kuolleesta isästään elämäkertaa ja löytää isän muistiinpanoja lapsuudestaan. Miksi he oikeastaan elivät isän kanssa kaksin ja miksi Maria näki äitiään niin vähän? Oliko joissakin muistoissa lapsi, joka nukkui hänen kanssaan samassa sängyssä? Lähteenmäki kuvaa mestarillisesti perheessä vaiettuja asioita ja ihmisten välisiä valtasuhteita. Hän pohtii, miksi niin usein toistamme vanhempiemme virheitä - juuri niitä joita haluaisimme eniten välttää." (WSOY)

 

 

 

Sattuipa käsiin teos, jonka kirjailijan tuotantoa en entuudestaan tuntenut ja se ynnä herkän seesteinen kansi saivat oitis tarttumaan teokseen uteliaan odottavana kohti tulevaa lukukokemusta.

Teos on kaksiosainen: I Pintajännite ja II Pohjavirtaus.

-  Liisa ja isä olivat asuneet pari vuotta sitten Hannen hytteissä, ja Liisa oli hullaantunut paikkaan, avaraan rantaan, loppumattomiin dyyneihin ja vaaleansiniseen taivaaseen. Isä ei ollut yhtä innostunut. Hän valitti, 

että kalsareihin oli mennyt hiekkaa ja aikuiselle miehelle oli tuputettu kalapuikkoja. 

Liisa nauroi isän marinalle niin kuin hän aina nauroi ja ehdotti, että tulisin Jyllantiin kirjoittamaan väitöskirjaani tai Juuson kanssa lomalle.

 

Kiusaamisesta:  - Kiusaaminen   on määriteltävissä ja osoitettavissa ja mitattavissa ja kitkettävissä, kun vain käymme niin fyysillistä kuin psyykillistä väkivaltaa vastaan. Ketään ei jätetä yksin. Vaikka nopeat yhteiskuntamuutokset ovat tuoneet mukanaan liberalismia, joka nivertää yhteishyvää ja vaatii arvojen uudelleenmäärittämistä, heikompien tietä pitää tasoittaa. Jokainen lapsi lähtee jostakin kodista kouluun ja osallistuu elinpiirinsä rakenteisiin. Lapsi toistaa maailmalla sen, mitä kotoa oppii. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Jokainen on jonkun lapsi...

 

Aihepiiri on psykylogisesti erittäin kiinnostava ja kirjailija pureutuu siihen tarkasti sekä hienovaraisesti havainnoiden ja ruotien.  Lähteenmäki kirjoittaa  luontevasti soljuvaa tekstiä, jota - vaikka se aika ajoin jättää lukijansa syviin mietteisiin

-  on silkka ilo lukea.  Kerrassan antoisa ja ajatuksia herättävä sukellus, josta pidin erittäin paljon.   Anna Makkosen seesteisen herkkä kansi on teoksen sisällön myötäinen ja tukee sen sanomaa.

 

Ilmaan jää leijumaan ikiaikainen kysymys: miksi ihmissuhteet ovat niin kiemuraisia ja vaikeita? Mitä läheisempiä ne ovat sitä kimurantimmiksi ja haasteellisemmiksi ne usein kipristyvät...  Meidän muistomme menneestä ovat keskenään hyvinkin erilaisia.

Kaiken muun antoisan ja hyvän lisäksi kirjailijan auringonpaisteiset kuvaukset hauskoista hetkistä meren suolaisessa tuoksussa ja lämpimillä dyyneillä loivat varovaista ja  positiivista odotuksen ja toiveikkudeen henkeä tässä vaihtelevien kelien vallitessa paarustavalle lukijalle. Lähteenmäen jatkoa kirjailijanuralle on mielenkiintoista jäädä seuraamaan:)

- Elämä on enimmäkseen arvuuttelua. - Elizabeth Strout: Nimeni on Lycy Barton. (suom. Kristina Rikman)

Teokseen tykästyneenä: 

Jørn Lier Horst: " Yömies / Nattmannen" - ex Libris...

"Yömies", Jørn Lier Horst, Otava, 2024, pehmeäkantinen,  316 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Jørn Lier Horst (s. 1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut dekkareillaan useita palkintoja. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan, kirjoja on myyty huikeat kymmenen miljoonaa kappaletta ja niistä on tehty myös suosittu tv-sarja."(Kustantaja)

 

                                 ©Anton Saggiu, saatu Salomonsson 2021, Otava

 

"Narvik. Norja. Kylmänä ja sumuisena päivänä kaupungin keskusaukiolla kohoaa hirveä näky: naisen pää seipään nokassa. Kukaan ei tunnista nuorta uhria, ja kaupunki on järkytyksen vallassa.

Rikospoliisi William Wisting joutuu kohtaamaan uransa kammottavimman murhan. Sitten joesta löytyy uusi ruumis.

Tutkimus vie Wistingin raakaan alamaailmaan. Tapaus vaikuttaa mahdottomalta, mutta kauheudet alkavat pian kiertyä mystisen Yömiehen ympärille." (Takakansi)

"Naisen pää seipäännokassa sai äkkiseltään miettimään josko vastassa olisi jonkinlainen syksyistä heinäpeltoa seipäineen muistuttava tarjoilu, mutta päätin kuitenkin luottaa Horstin ja Wistingin kaksikkoon monien aikaisempien mukavien lukukokemusten perusteella, joista viimeksi luin teoksen "Hiljainen meri", 2023 lopputulemin: Horst ja Wisting on lyömätön yhdistelmä mitä tulee tutkinnan kulun kuvaamiseen ja  persoonain piirtoon. Uteliaana siis ottamaan selvää mitäpä nyt päähenkilöidemme elämään  kuuluu:

Line:  - Wisting ilahtui. Puoli vuotta sitten Line oli jättänyt rakoilevan avioliiton taakseen ja muuttanut Osloon saatuaan sijaisuuden VG:stä. Wisting oli ollut ylpeä kun tytär palkattiin maan suurimpaan sanomalehteen. Se oli hänestä melkoinen saavutus. Mutta Linekin oli saanut parissa vuodessa pienessä paikallislehdessä enemmän aikaan kuin moni toimittaja koko työuransa aikana.

Tytössä oli samaa intoa, joka oli ajanut Wistingiä eteenpäin, ja lisäksi hänellä oli lähes yliluonnollinen kyky osua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. 

Se oli huomattu.

Wisting:  - nielaisi. Hän oli ehtinyt nähdä pitkän uransa aikana lähes kaikki raakuuden ja julmuuden muodot, mutta ei ollut koskaan uskonut pelkkään pahuuteen. Siihen että jotkut ihmiset olivat läpikotaisin pahoja. Ei ennen kuin nyt. Tämä rikos oli peräisin mustaakin mustemmista aivoista.

Henkilökuvaus onnistuu ilman turhia kommervenkkejä ja juonen kuljetus etenee sutjakasti.  Horst taitaa myös eloisan ja hauskan sanankäytön kuten: Märät kadut kiilsivät mustina kuin kovakuoriaisen selkä...

Kirjailija pureutuu myös ajankohtaiseen aiheeseen, ihmiskauppaan ja sen kiemuroihin:

- Tapausta tutkiessaan Wisting oli käsittänyt, että tällainen rikollisuus oli paljon yleisempää kuin hän oli luullut. Ihmiskauppa oli maailmanlaajuinen, valtioiden rajat ylittävä ongelma, se oli järjestäytynyttä rikollisuutta johon liittyi yleensä myös huumekauppaa. Toiminta oli tuottoisaa ja suurin osa uhreista valmiiksi heikossa asemassa, köyhiä ja alistettuja. Verkostot ulottuivat moniin maihin ja niihin oli vaikea päästä käsiksi.

Siinäpä on yhä laajeneva sarka ja haastetta ammattikunnalle kynnettäväksi ja pois kitkettäväksi eikä nykyinen maailmantilanne varmaankaan tee sitä yhtään helpommaksi vaan päinvastoin...

Horst ja Wisting parivaljakko on takuuvarmaa luettavaa ja kantaa teoksesta toiseen sekä pitää lukijan mielenkiinnon vaivatta vireillä.

Kaksikon seurassa jälleen kerran viihtyi:

Valoisaa & vallatonta vappua 2024...

On taasen monien kelillsten takapakkien - jos ei suorastaan lumisateellisten täystyrmäysten ja hektisten toimintaviikkojen  kautta sitkeästi taaperrellen vaan ei kompastellen saavuttu kesän kynnykselle eli vappuun, joten ilolla todettakoon: 

 Olen ihmeellisellä matkalla
kuljen ihastellen maisemia
pieniä ihmeitä ja omaa itseäni
pysähdyn usein huomatakseni
kaiken arvokkuuden
kiitän tästä ihanasta matkasta.

RunoTalo 

 

 

 "Pieni kukka, joka kukkii toukokuussa. Ihana auringonlasku päivän päätteeksi. Joku auttaa tuntematonta matkan varrella. Se on minulle taivas." - Sam Cooke  

Itse Sääherrakin hymyilee leveästi ja ilkikurisesti ja lämpö hellii meitä, joten huokaistaan helpotuksesta, kohotetaan iloisesti pirskahteleva kuplivainen tervetulleelle valolle ja luonnon heräämiselle eli kevälle!

Veikeää ja verratonta vappua:

Eeva Kilpi: "Laulu rakkaudesta ja muita runoja" - ex Libris...

"Laulu rakkaudesta ja muita runoja", Eeva Kilpi, WSOY 2024, ensimmäinen painos ilmestyi 1972.

Eeva Kilpi    (s.1928), tämä Hiitolassa Laatokan Karjalassa syntynyt iloinen ja elämänmyönteinen ikuinen evakkotyttö ei  juuri enempiä esittelyjä kaipaa, 

mutta halutessasi saat lisätietoja vahvennusta klikkaamalla:) 

Tämä kooste on hänen esikoisrunokokoelmansa. 

  ©Veikko Somerpuro

                                                      

"Eeva Kilven ensimmäinen runokokoelma  Laulu rakkaudesta ja muita runoja ilmestyi vuonna 1972. Se sisältää lukuisia usein siteerattuja ikisuosikkeja.

Laulu rakkaudesta ja muita runoja käsittelee aiheita, jotka kulkevat läpi kirjailijan tuotannon: naiseus, rakkaus, taiteilijuus, rauha, luonto, yksinäisyys.

Raskas ja keveä, arkinen ja ajaton punoutuvat yhteen unohtumattomina säkeinä:

Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun." (WSOY) 

 

 

Eeva Kilpi on ollut siitä pitäen, kun hänet Tätini, toisen evakkotytön, ansiosta löysin yksi ikisuosikeistani kautta vuosikymmenten ja hänen tuotantonsa pariin on tullut aina uudelleen palattua. Edellisen kerran nautin hänen seurastaan teoksen Elämää kaikki päivät (2020) parissa todeten: Kilven omaama luonnon- ja ihmisläheisyys, "elämän evakkous" ja halu ymmärtää asioita ovat hänen ehdottomia ja läpi koko tuotannon kulkevia vahvuuksiaan...

 

Tämä  kooste sisältää kaksi lukua ja osion Laulelmia. Ja ei kuin makustelemaan ja nauttimaan:

 

 

- Ajattele,

minä sanoin sillä hetkellä kun olin varma,

me sovimme yhteen

Niin, hän sanoi. Oi että me tavattiin.

Loput minä muistan.

 

 

-Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:

jalat pöydällä, kädessä kirja,

mukavannäköinen asento.

Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä. 

 

Ja hyväksi lopuksi kirjallisuutta harrastavan, rakkaan tätini suosikkisitaatti, useasti lohdukseen viljelemä poiminta, joka muistuu aina mieleeni häntä kaipauksella  ja suurella lämmöllä  sekä kiitollisuudella ajatellessani ja muistaessani:

- Mie rakastin sinnuu kuule silloin

ja taijan rakastaa vieläkin,

kun elämän evakkona

yhä maailmalla kuljeksin....

 

 

Vastikään  ilmestyi uusin  teos nimeltään "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä", Se meni oitis varaukseen ja odotan suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla varmana antoisista lukutuokioista!

 

Upeaa, juhlat siis jatkukoon:

 

Kari Levola: "Kertaalleen kuollut" - ex Libris...

"Kertaalleen kuollut", Kari Levola, Robustos, 2024, 133 s. Kansi Heikki Savola.

Kari Levola (s. 1957) , lisätietoa saat halutessasi klikkaamalla vahvennusta.

                                                              ©Jukka Uotila

 

"Nesteen kertyminen keuhkoihin ei tee hyvää. Raistolankin elämän se sotkee pahemman kerran, eikä vanhan poliisimiehen muistelmien kirjoittaminenkaan etene. Etenkin kun jotkut asiat mieluummin unohtaa kuin muistaa. Ja se minkä kuvitteli muistavansa, olikin ihan toisin. Sairaalan letkuissa on aikaa ajatella, mutta sielläkään ei pääse tapahtumien vyöryä karkuun. Paitsi omin luvin.

Raistola ratkoo taas rikospulmat omalla tyylillään. se saa läheiset pohtimaan mihin sitä nestettä oikeasti on kertynyt." (Takakansi)

 

 

Kari Levola on onnistunut pysyttelemään minulta piilossa näinkin pitkään, 

joten korjataanpa vahinko ja tutustutaan tähän mielenkiintoiseen kirjailijaan eli uteliain mielin ottamaan selvää siitä, mitä Savolan tyylikkään kannen sisällä piileksii lukijaansa vartoilemassa.

 

- Muistelmissa ei ole mieltä, jos tarkoitus onkin ollut unohtaa. Se kaikki oli jo mennyt takaraivoon ja tullut sieltä uloskin, kadonnut jonnekin rojuihin ja pimeään. Ja kuitenkin minun piti ruveta penkomaan vanhoja paperikasoja, mappeja, laatikoita. Oliko ihan pakko? Vähän sama tilanne kuin puutarhassa: pikkulinnut sirkuttavat ja äkkiä tulee aivan hiljaista kuin auringonpimennyksen aikaan. Pieni nopea haukka lentää puitten välistä. Ampumahaukka, tai sitten se on pöllö, joka istahtaa oksalle ja tuijottaa suurine silmineen.

 

   

- Ulkokautta pääsin entiseen autotalliin värkkäämääni työhuoneeseen. 

Siellä kaikki oli niinkuin pari päivää aiemmin. Mappi oli auki kohdasta, johon olin sen jättänyt. Mitä järkeä oli muistelmien kirjoittamisessa, kun olin kaikki nämä vuodet yrittänyt unohtaa, painaa jonnekin kauas takaraivoon, autotallinperälle... 

Alun yskimisen ja ahdistuksen sekä milloin poliisiautolla milloin lanssilla sairaalaan nesteenpoistoon kuskaamisen tiimoilta rupesi tulemaan aprikoiva ja tilkan epätietoinen olo epikriisien laadinnasta, mutta näppärästi tästä vaan dekkariksi putkahdettiin, kun kuolleeksi luultu ja kuopatuksi luokiteltu Kaario palaa Raistolalta oikeuksiaan perämään.

- Mitä sinä mietit? Helena kysyi. Kunhan mietin.-  Mitä Sinulla on ollut tai on sen Kaartion vaimon kanssa? Väärinkäsitys. Kuusela näytti minulle kuvia. Se sopisikin paremmin papparaziksi kuin poliisiksi.

Helena tuli istumaan viereeni lauteille ja otti minua kädestä.

- Oletko varma, ettet ole vaarassa, jos Kaario ilmestyy tänne? - Minäkö. Me oltiin työkavereita.

- Et siis luule tarvitsevasi poliisin suojelua, tai että lähtisit vähäksi aikaa jonnekin? - Ei jumalauta, minä olen eläkeläinen mutta en mikään holhottava! - Känkkäränkkä sinä olet. Helena naurahti ja lähti saunasta....

 

Pidin teoksen rytmistä ja alun leppoisan rauhallisesta kerronnasta, joka lähtee käyntiin verkkaisesti, poliisihuumoreineen ja  ilmeikkäine sanankäänteineen tiivistyen loppuratkaisua kohden.

Teos sopii mainiosti rattoisaksi luettavaksi näin kevään taiton vaihteleviin keleihin  ja on mukava uusi tuttavuus!

Iloisesti yllättyi: