torstai 22. helmikuuta 2018

Elin Willows: "Sisämaa / Inlandet" - ex Libris...


"Sisämaa", Elin Willows, Teos & Förlaget, 2018, 190 s., suomennos
Raija Rintamäki, ulkoasu Camilla Pentti.

"Elin Willows (s.1982) on kasvanut Ruotsissa mutta muuttanut Suomeen vuonna 2009. Hän on kulttuuritoimittaja ja työskennellyt muun muassa Kulturtimmenissa sekä Yleisradiossa Turussa ja Pohjanmaalla. Vuodesta 2012 Willows on asunut Vaasassa. Sisämaa on hänen esikoisromaaninsa, joka ilmestyy samaan aikaan Ruotsissa ja Suomessa." (Lievelehti)

"Nuori nainen muuttaa poikaystävänsä kotiseudulle, pieneen taajamaan Ruotsin pohjoiseen. Mutta seurustelusuhde loppuu ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen kuitenkin jää asumaan seudulle syystä, jota ei itsekään ymmärrä." (Takakansi)



Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän jossakin muualla? Miten tullaan osaksi jotakin uutta?  Hyvä kysymys, johon jokainen meistä vastaa omalla tavallaan. Itse en usko alusta aloittamiseen, sillä omaa henkilöhistoriaani kannan mukanani aina. Entäpä Sinä?  Asiaa voi pohtia kunnellen:  Guy Lombardon  "Enjoy yourself, It´s later than you think" 
Hilpeä laulu kuulokkeissa. Alan itkeä...  toteaa kertoja tässä kolmiosaisessa teoksessa.

Revontulet:  - Näen täällä vain yhdet revontulet. Silloin heti alussa muutettuani tänne. Ne ovat huikeat ja ulottuvat koko taivaan poikki väreissä joita en ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Muut eivät voi ikinä vetää vertoja niille. Muut eivät ole haaleita kopioita eivätkä jäljitelmiä, ne eivät pääse lähelllekään. Aina välillä luulen että ne voisivat leimuta niin kuin silloin ensimmäisellä kerralla, mutta muutaman kuukauden jälkeen lakkaan toivomasta.

Miksi  - lähden sieltä mistä lähden, miksi jätän sen tämän takia? Ja ennen kuin meille tulee ero, vastaus ensimmäiseen kysymykseen on hän. Ja toinen vastaus on, ettemme ole edes harkinneet päinvastaista. Että meille jotenkin sopi tehdä näin. Meille. Meitä ei ole enää. Siksi ihmetys vain kasvaa kun jään tänne,
kun päätänkin olla palaamatta. Mutta ei ole mitään paluuta. Olen tehnyt valintani ja elän sen kanssa seuraavaan valintaan saakka. Ja mihinkään sellaiseen en ole vielä valmis....

Pakkanen:   En muista nähneeni pakkasta tällä tavoin ennen kuin tulin tänne. Pakkasta joka tarttuu ihoon ja hiuksiin, maalaa hiukset jääkitein valkoisiksi, harmaiksi, Pakkasta joka saa kaiken liikkumaan vähän hitaammin ja näyttämään vähän kirkkaammalta. Pakkasta jonka näkee kun tietää mitä katsoa.

Willows kuvaa käsittämättömällä tarkkasilmäisyydellä ja hienovaraisuudella sitä irrallista oloa ja vierauden tunnetta, kun olet muuttanut vieraaseen paikkaan ja tunnet olevasi tyystin yksin ulkoavaruudessa vailla ainuttakaan kiinnittävää säiettä, - mihinkään, kehenkään edes itseesi. Nollatilanne. Päämäärätön.
Kuljet pitkin teitä ja katuja, yksin ja ihmetellen avautuuko tämä seutu ihmisineen ja infrastruktuureineen minulle konsanaan? Opinko koskaan tuntemaan ketään, kiinnitynkö kuunaan mihinkään? Löydänkö uudelleen kadottamani punaisen langan? Saanko kiinteää maata jalkojeni alle?

Metsä on välitila. henkireikä, tauko, vaikka se ei tarjoakaan minulle mitään sellaista. Vielä. haluan ajatella että niin on, että niin tapahtuu, että löydän puiden välistä polkuja joita ei näy, jotka eivät edes ole polkuja, tunnen tien, asetan jalat oikeaan kohtaan ja tunnen olevani kotona...

Jännä juttu: Willowsin kerronta on vähäeleisyydessään vastustamatonta, ei tapahdu juuri mitään ja silti en malttanut laskea teosta käsistäni vaan epätyypillisesti  suorastaan hotkaisin sen yhdellä ahmaisulla. Pelkistetty kerronta riitti ja kantoi: intensiteettiä, vangitsevuutta, erikoista ja erilaista. Laatua.
Potra esikoinen, vaan ei keskonen!!

Camilla Pentin tyylikäs kansi on ilo silmälle:)

- Juuri siksi että kaikki mahdollisuudet ovat avoinna ja voin kulkea minne tahansa, tuntuu tasan päinvastaiselta...

Sisämaassa on poikettu myös blogeissa Nannan kirjakimara ja Oksan hyllyltä.

Jääkiteiden keskeltä:

tiistai 20. helmikuuta 2018

Harry Salmenniemi: "Yö ja lasi" - ex Libris...


"Yö ja lasi", Harry Salmenniemi, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2018, 341 s.
Tyylikäs graafinen, sisältöön istuva suunnitttelu Markus Pyörälän käsialaa.

"Harry Salmenniemi  (s. 1983) kuuluu suomalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimpiin tekijöihin. Hän on julkaissut viisi runoteosta:
Virrata että, Texas, sakset, Runojä, Kivirivit ja Pimeän lehdet.
Tammikuussa 2017 julkaistiin Salmenniemen ensimmäinen proosateos, novellikokoelma Uraanilamppu. Salmenniemi on toiminut runouslehti Tuli&Savun päätoimittajana ja runouskustantamo Poesian toimittajana. Hän on valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta ja opiskellut myös Roomassa ja Melbournessa. Kirjojensa lisäksi Salmenniemi tunnetaan taiteidenvälisistä yhteistöistään. Hän on saanut lukuisia palkintoja, ja hänen tekstejään on käännetty useille kielille. Salmenniemi elää ja kirjoittaa Jyväskylässä." (Kustantaja)

"Yö ja lasi on yli kymmenen vuoden työn tulos. Ehtymätön, kunnianhimoinen teos koostuu yhdeksästä erilaisesta osasta ja osoittaa runoutemme voiman.
Klassisin tyyli yhdistyy suvereenisti kokeellisuuteen, pienet päiväkirjamaiset runot laajoihin runoelmiin. Kaiken takana sykkii olemassaolon ihmetys, jonka äärellä kauhu ja nauru vuorottelevat, yö ja lasi syleilevät. Salmenniemi on kirjoittanut mittakaavassaan ja syvyydessään poikkeavan teoksen, jota runon ystävän ei ole helppo eikä vaikea lukea; se on pakko lukea." (Kustantaja)


"Uraanilamppu" (2017) oli ensikosketukseni Salmenniemen tuotantoon ja tarjosi railakasta, raikasta sekä pidäkkeetöntä laukkaa ilman satulaa suitset tiukasti kirjailijan hyppysissä. Tähän runokokoelmaan tartuin näin ollen uteliaana ja valppaana. Vähemmän modernia/kokeilevaa runoutta lukeneena ensimmäisen lukukerran ote ja kontakti jäivät heiveröisiksi ja pinnallisiksi, vaikkakin tuli ilmiselväksi, ettei tämän runoniekan kapasiteetissa tahi potentiaalissa huomautettavaa ole. Joten asetin  kauniisti pariksi yöksi lepäämään.

Toisella lukukerralla reviiri laajeni ja löytyi jyvää kohdistamiseen. Edellisen etualalle puskemat Weltschmerz- ja Angsti-osiot antoivat  tilaa ja syvyyttä muille elementeille, luonnonläheisyydelle, valonpilkahduksille...
Kokoelma on jaettu osiin: Meri, Kuvio, Krookus, Gekko, Unista, Manner, Oudosti, Varjot ja Illalla, joista  Muutamia mieluisia pomintoja:


Minulla on ollut
muistoja surusta.

Kokemukset,
kivet kuin hiekka.

Hiekka, kuin
paikallaan lentävät kivet.



Kuvittelen kahdenkeskisen iltakävelyn
kolmiulotteisessa mallissa

Jossa näkyvät talo, pihat,
roskakatokset ja tie.

Pidän sinusta aidosti.
Olet erinomainen kohtalo kaltaiselleni ihmiselle. 


Kokoelman ensimmäinen runo on nimeltään Meri, jonka aikaansaamassa tunnetilassa viivyin ja viihdyin. Jonka palasin lukemaan yhä uudelleen.
Sen pituuden vuoksi tähän vain runon loppurivi, joka sinällänsä kertoo kaiken oleellisen: Kun maalla on murhetta, meri huuhtoo.

Näin perinteisemmän runotuotannon lukijana ja ystävänä tunsin alkumetreillä  hienoista yhtäaikaista outoutta ja samuutta Salmenniemen modernimman, raikkaamman ja räväkämmänkin ilmaisutavan äärellä, joka samalla vastaansanomattomasti kiehtoi. Epäilemättä Salmenniemessä on ainesta ja materiaalipohjaa sekä aurassa terävyyttä pitemmänkin saran kyntämiseksi! Enemmittä analyyseittä tahi syntyjä syviä kaivelematta: vahva tekijä - ei helppo ei vaikea ...  Lukemastaan aidosti pitäen,

iltakävelyllä:


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

John Grisham; "Caminosaari / Camino Island" - ex libris...

"Caminosaari", John Grisham, WSOY, 2018, 299 s., suomentanut
Jorma-Veikko Sappinen.

"John Grisham  (s. 1955) on maailman menestyneimpiä jännityskirjailijoita,
Hän on julkaissut yli 30 romaania, tietokirjaa, tarinakokoelman ja nuortenromaanin- Teoksia on käännetty jo 42 kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti noin 300 miljoonaa kappaletta. Esikoisteoksensa  
A Time to Kill, 1988 (suom. On aika tappaa, 1994) julkaistessaan hän toimi vielä asianajajana Mississippissä, mutta siirtyi myöhemmin kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Silloin kun Grisham ei kirjoita, hän omistaa aikaansa mm. hyväntekeväisyystyölle ja baseballille. Grisham asuu perheineen vuoroin maatilalla Missisippissä, vuoroin Virginian Charlottesvillessä." (Lievelehti)


                                                                 ©Bob Krasner

"Princetonin yliopiston kirjaston kassaholvista varastetaan ovelasti viisi
F. Scott Fitzgeraldin alkuperäistä romaanikäsikirjoitusta. Vaikka kaksi viidestä varkaasta saadaan melko nopeasti kiinni, ryöstösaalis katoaa jälkiä jättämättä. Caminosaarella Floridan edustalla pitää majaa kirjailijayhteisö. joka kokoontuu paikallisen kirjakauppiaan Bruce Cablen luona. Bruce on erikoistunut harvinaisiin ensipainoksiin ja käsikirjoituksiin, joista keräilijät ovat valmiita maksamaan huikeita summia. kalleimmillaan kirja-aarteet kuitenkin ovat silloin, kun ne maksavat ihmishenkiä." (Lievelehti)

Teos pitää sisällään luvut: Ryöstö, Kauppias, Värvätty, Rantojen kulkija, Välittäjä, Sepitteitä, Viikonloppuytyttö, Tavaran toimitus ja Epilogi. Edellisestä jo ilmenee, että kertomus on hyvin rytmitettynä mukavaa luettavaa ynnä lisäksi se tuo muassaan vanhojen kirjojen ikioman tuoksun ja varovaisesti käänneltävien sivujen näppituntuman, jotka kietovat lukijan taikaviittaansa. Saamme tutustua myös kunnianarvoisaan  Princetonin yliopistoon ja Firestone Libraryyn  sekä erittäin uhanalaiseksi luokitellun lajin, Valekarettikilpikonnien, - jollaisen kanssa Kanssakulkijalla oli ainutlaatuinen lähikontakti v. 2007 uintireissulla Pefkoksessa - erikoiseen elämänkulkuun.


Konkareiden yksiselitteiset kommentit: -  Kirjakauppa on syvältä ja anna palaa, olet vasta 23-vuotias, mutta kaikille neuvonantajille yhteistä oli se, että he nauttivat siitä mitä tekivät. He rakastivat kirjoja, kirjallisuutta ja kirjailijoita, koko kirja-alaa, ja olivat halukkaita tekemään pitkää päivää ja palvelemaan asiakkaita, sillä he pitivät kutsumustaan jalona.

Bruce:  - Kaksi kuukautta Bruce ajelehti maan poikki, kulki päämäärättömästi siksakkia etsien yhä uusia itsenäisiä kirjakauppoja. Yksi kaupanomistaja jossain kaupungissa saattoi tuntea kolme muuta valtion toiselta laidalta ja niin edelleen. Bruce kulutti tynnyreittäin vahvaa kahvia, hengaili kiertueella olevien kirjailijoiden kanssa, osti kymmeniä nimikirjoituksella varustettuja kirjoja, yöpyi halvoissa motelleissa, toisinaan seurassaan tapaamansa toinen kirjatoukka, vietti tuntikausia juttelemalla kirjakauppiaiden kanssa, jotka olivat halukkaita jakamaan neuvojaan ja tietämystään, siemaili paljon huonoa viiniä kauppojen kirjailijavierailuilla, joihin ilmestyi vain kourallinen asiakkaita, otti sadottain sisä- ja ulkokuvia, teki sivukaupalla muistiinpanoja ja piti kirjaa kohteistaan. 
Kun hän päätti seikkailunsa ja oli valmis ja kyllästynyt ajamiseen, hän oli jättänyt 74 päivässä taakseen melkein 13 000 kilometriä ja käynyt 61 itsenäisessä kirjakaupassa, joista mikään ei edes etäisesti muistuttanut yhtäkään muista.
Hän katsoi, että hänellä oli nyt suunnitelma. 

Island Books - uutuuksia ja harvinaisuuksia:   - Kirjakauppa avattiin
1. elokuuta 1996 niin suuren rummutuksen myötä kuin Bruce pystyi nostattamaan. Kohtalainen väkijoukko siemaili olutta ja samppanjaa ja kuunteli jazzia ja reggaeta. Brucen nauttiessa hetkestä. Hänen suuri seikkailunsa oli alkanut...

Grisham on sarjassaan jo legenda ja kun vielä liikutaan rakkaassa kirjojen maailmassa, kotikentällä niin lukukokemuksen laadusta ei ollut mitään epäselvyyttä! Veijariviitan alta paljastuu varmuudella vautuvaa juonenrullausta varustettuna originellein ominaispiirtein ryyditetyin henkilöhahmoin, miljöökuvaus toteutuu suorastaan herkullisena ja sanavaraston runsaus loistaa läsnäolollaan. Grisham kuuluu omiin luottokirjailijoihini, eikä Caminosaari  hänen asemaansa hetkauta, - päivastoin. Kokonaisuus on  rentouttava ja velmu. Mukaansatempaava reissu Caminosaarelle!

Grisham mainitsee loppusanoissaan: Harvinaisten kirjojen maailma on kiehtova, ja minä olen siinä vain harrastelija. Kirjan taustoista Grishamin omakohtaisita kytkennöistä harvinaisuuksiin lisää Washington Postin haastattelussa.

Laura / Mitä luimme kerran ilahdutit mukaantulollasi  matkalle, tervetuloa:)

Rakkaudesta kirjoihin:
 

lauantai 17. helmikuuta 2018

Penkkaririemua 15.2.2018


oli ilmassa jaettavaksi asti, kun seitsemän kuorma-autollista abeja latasi ilmoille tuon koulu takana - elämä edessä tykityksensä Fazerin sekalaisia ilmaan viskellen. Tunnelma muistutti ilo- ja odotusvolyymiltaan sitä käsinkosketeltavaa tihentymää, joka pienempin kohdalla tuuheuttaa ilman joulupukkia varrotessa. Nostalgian häive sipaisi sydäntä, ja muisto kertoi, ettei sitten tuon päivän konsanaan ole tuntenut olevansa yhtä villi ja vapaa:







Toivotan kaikesta sydämestäni  Amigolle & Tyttöystävälle sekä kaikille muille abiturienteille onnea ja menestystä kirjoituksiin, myötätuulta jatko-opintoihin hakeutumiselle ja yleensä ottaen mielenkiintoista ja tapahtumarikasta elämäpolkua:)

Olkaa avoimia ja rohkeita, haastakaa itsenne sekä säilyttäkää uteliaisuutenne elämän suuressa seikkailussa. Muistakaa, että on lupa mokata ja kaatua, vaan ei maatua.  Olette tietorikas, älykäs, laaja-alainen ja hyväkäytöksinen ikäpolvi, käyttäkää resurssejanne täydesti. Me uskomme ja  luotamme teihin, sillä teidän käsissänne maailma voi  kääntyä vain parempan suuntaan!!

Iloista viikonloppua:

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Juha T. Hakala: "Kohtuuden kirja" - ex Libris...


"Kohtuuden kirja - Näkökulmia ääriyhteiskuntaan", Juha T. Hakala, Alma Talent,
 2. painos 2018, 248 s.

"Juha T. Hakala (s.1962) on kasvatustieteilijä ja filosofi, Jyväskylän yliopiston professori ja Oulun yliopiston dosentti. Häntä pidetään kohtuullisuuden puolestapuhujana. Hakala on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, Muun muassa
Isän kasvatusopas, Pakattu aika, Luova laiskuus sekä klassikoksi muodostuneet Graduoppaan. Hänet pn palkittu Suomen Tietokirjailijoiden oppikirjapalkinnolla vuonna 2012, ja hänen tietokirjojaan on käännetty myös ruotsiksi ja englanniksi."


                                                           ©Sakari Piippo

"Mikä saa ihmisen olemaan ehdottomasti jotain mieltä? Mikä saa hänet hakeutumaan yhä uudestaan tilanteisiin, joissa henki on sananmukaisesti alituiseen hieverissä? Mikä busineksessa on riittävästi voittoa ja millainen etumatka suhteessa kilpailijoihin on tarpeeksi?
Joukossamme on yhä enemmän niitä, jotka pyrkivät äärimmäiseen lopputulokseen kaikin mahdollisin keinoin - ihmisiä, jotka toimivat voimiensa ja kykyjensä äärirajoilla. Millainen yhteiskunta synnyttää tällaista asennetta?
Uudessa kirjassaan professori, filosofi Juha T. Hakala pureutuu äärimmäisyyteen ilmiönä niin yksilöiden kuin yhteiskunnan ja instituutioiden kautta.
Hän kertoo, miksi kohtuus kannattaa ja miksi kohtuuttomuus on pahasta." (Takakansi)

Hakala heittää kehiin nipun kysymyksiä kuin taisteluhanskan pannen lukijansa otsa rypyssä miettimään ja terveellisesti puntaroimaan sekä laajemmin koko maailmanmenoa että oman käyttäytymis- ja toimintamalliensa ynnä myös arvopohjansa toimivuutta ja kestävyyttä.
Hyvä! Pysähtyminen - niin vaikeaa kuin se onkin -. tarkistus, päivitys ja suunnanmuutos ovat aina hedelmällisiä jausein myös paikallaan...

Kirjoittaja selventää alkuun, mistä hän kirjoittaa ja myös syitä, joiden vuoksi on tarttunut aiheeseen. Mainiolla asenteella lukijaa johdatellaan läpi otsikoiden: Sukkia Vegaanille, Olen Pena olen addikti, Huolelliset voivat (joskus) huonosti, Selittämätön seikkailuhalu, Reipasta kodinraivaajaa etsitään, Huijausta hinnalla millä hyvänsä. Kas järvi syttyi Palamaan, Tyytymättömyyden välitasanteella ja Kohtuuden aika. Jokainen luku alkaa näppärästi valituilla klassisilla mietelauseilla kuten:  Älä koskaan mene liiallisuuksiin. Anna kohtuuden olla oppaasi.
(Marcus Tullus Cicero)



Hakala kirjoittaa eläväistä ja mielenkiinnon ylläpitävää tekstiä faktatiedoin konkretisoiden ja  esimerkkitapauksin valaisten. Hän nyhtää kipupisteitä  ja epäkohtia ilmoille kuin rikkaruohoja juurineen maasta, niin että lukija tuntee raikkaan muhevan mullantuoksun pölähdyksen sieraimissaan ja sähköisen impulssin aivoissaan. Hyvinvoinnin - yleisen ja oman - luulisi luontevasti kiinnostavan jokaista meistä.

Asiapitoinen, ajatuksia herättävä, positiivishenkinen ja erittäin miellyttävälukuinen teos, jossa esitetyistä argumenteista ja ajatuskuluista minun oli luontevaa olla Hakalan kanssa yhtä mieltä, sillä - Pinnistelevä ihminen ei voi hyvin....
  
Vähemmän on enemmän,  - kaikille.  Kohtuus kaikessa & pinnistelemätöntä

 ystävänpäivää:

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Markku Ropponen: "Koirapuistoromaani" - ex Libris...

"Koirapuistoromaani", Markku Ropponen,  Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 391 s, Kannen suunnittelu & kuvitus Ilja Karsikas.

"Markku Ropponen (s. 1955) on Jyväskylässä asuva kirjailija. Hänet tunnetaan eritoten kiitetyistä ja palkituista dekkareistaan. Dekkaristina Ropponen on mehevän kielen ja henkilökuvauksen mestari, jonka rujon kauniita henkilöitä ei voi olla rakastamatta. Vuonna 2009 ilmestynyt Kuhala ja hautausmaan risteys on Ropposen kahdeksas Otto Kuhala -romaani. Ropposen esikoisteos, vuonna 1990 ilmestynyt rikosromaani, Pronssijuhlat sai lukijoilta ja kriitikoilta lämpimän vastaanoton ja on esitetty neliosaisena kuunnelmadramatisointina. Vuonna 1991 ilmestynyt dekkari Kuolemanuni sai Vuoden johtolanka -palkinnon" (Kustantaja)

                                                          ©Mikko Vähäniitty

"Kaupunki etsii erikoisen testamenttilahjoituksen turvin Suomen ensimmäistä koirapuisto-ohjaajaa, Unelmapesti miehelle, jolla on matti kukkarossa! Vauhkonen, löysänahkainen luppakorva, ei ota kantaa, raottaa vain toista luomeaan." (Takakansi)  "Suvantovaiheeseen elämässään ajautunut mies hakee Suomen ensimmäiseksi koirapuisto-ohjaajaksi tukenaan Vauhkonen, vetelä kirpunkantoteline Tallinnasta. Vakanssi kiinnostaa satoja, jo valintamenettely kysyy neuvokkuutta." (Kustantaja)



Tästä pääsemmekin reippaasti ja koiramaisesti liikkeelle kertojaminän,
tuon sympaattisen koirapuisto-ohjaajan paikkaa havittelevan ja elämänlingossa vauhdilla pyörivän surullisen hahmon ritarin sekä kanssakulkijoiden:
puistopuolen johtavan virkailijan Sirpa Alttarin, terapeutti Dolores Talvenselän, Ulox-koirankakkapussiedustaja Trygve Hinkkasen ja koulukaveri, monitoimimies Nuuskavaaran, kotoisasti Nuuskiksen hilpeässä ja värikäspersoonaisessa seurassa. Luvassa on kommelluksia, koiruuksia ja hauskahetkiä kuin myös pohdintaa synnyistä syvistä romantiikan ruusunpunapilveä tyystin unhottamatta.
Kaikki tämä hurtilla huumorilla ja ymmärtäväisellä hyväntahtoisuudella elämänmaton kirjavia raitoja kohtaan.

Kertojaminä: - Jos koiran kuuluu näyttää valppaalta, se tuskin merkitsee, 
että koirapuisto-ohjaajan. Rentoutin poskiani, pudotin olkapäitäni ja rakensin huoleton veikko-tyyppisen asennon, jota ryyditin poikamaisella hymyllä.
Koska en ollut enää poika, peilistä minua katsoi luonnevikainen mies, joka oli juuri pudottanut isoäitinsä avantoon.
Vauhkonen jyrytti eteisen kynnyksellä ja hyväksyi kolmannen vaihtoehdon poistumalla paikalta. Vauhkosen mielestä olin parhaimmillani omana itsenäni, arjen antisankarina, joka liukuu kohti tuhoaan kuin curling-kiekko.
 
Vauhkonen:  -  oli löysänahkainen, usean eri rodun luppakorvainen sekoitus,
jolla oli surumielinen ilme ja käheä haukku. En tiennyt ystäväni ikää.
Se oli lyöttäytynyt seuraani eräällä Tallinnan-reissulla Vanhassa kaupungissa ja seilannut muina koirina kanssani Suomeen.
- Vauhkonen oli opetellut ulkoa pääkohdat passiivisen vastarinnan käsikirjasta ja ripusti naamalleen umpimielisen ilmeen, joka merkitsi, ettei se suostuisi yhteenkään ehdotukseeni vaikka sirottelisin sen reitille painesylttykimpaleita. Vauhkonen oli tallinnalaisen koulukunnan pesunkestävä jurnuttaja.

Kun itse olen vannoutuneita koiraimmeisiä ja vuosikymmeniä erirotuisten hännäheiluttajien sielunelämän kautta omaani peilaillut, on vaikea arvioida, kuinka, missä määrin tai mistä vinkkelistä tämä mainio romaani koirain koiruuksia tuntemattomalle avautuu. Itse nautin näistä hervottomuuksista ja kohelluksista täysin rinnoin. Lukuvirekin oli mitä otollisin edeltävän pariviikkoisen tietoliikenneyhteyksien yllättäen (??) komplisoiduiksi osoittautuneiden uudelleenjärjestelyjen  aiheuttaman huolihatun kiristävän pannan ja suoranaisen stressin - poistamisesta suurkiitos Amigolle !! - jälkimainingeissa.

Ropponen kirjoittaa kieliasultaan sujuvaa ja sutjakkaa tekstiä hulvattoman kepeällä huumorimausteisella tyylillä. Tapahtumat seuraavat toisiaan lennokkaasti, eikä tilannekomiikkaa puutu. Kirjailija hallitsee myös sanoilla leikittelyn taidon, kuten synkeän kallonkutistajan nimi Talvenselkä jo todistaa.

 Kontaktipintaa löytyi luonnollisesti runsaasti, sillä koirat nyt vaan ovat paitsi uskollisia, luotettavia, parasta mahdollista seuraa jnpp. aikamoisia jurnuttavia sytipäitä, joilla on mitä yllättävimmissä tilanteissa - kuten Messarin tottelevaisuuskokeen voittajaluokan loppumetreillä, jossa koiramme, edellispäivän ykkönen, kyllä tuli matkan päästä kutsuttaessa mallikelpoisesti sivulle ja asianmukaisesti istuutui Kanssakulkijan vasemmalle puolelle - takaperin - ja aiheutti valtavan naurunpuuskan yleisössä  selkeästi itsekseen tyytyväisenä virnuillen -  luontainen ja luova kyky selkeästi osoittaa, mitä mieltä asian saamasta käänteestä ovat plus esitellä vähintäinkin kornia ja kieroutunutta huumorintajuaan...

Erinomaista ja viihdyttävää luettavaa, jonka herättämän nostalgiahäivähdyksen ja luoman positiivisen mielentilan vallitessa oli hauskaa puiston nurkkia koluta ja ykkösohjaajan ammatillista kehittymistä ynnä kommellusten täyteisiä elämänvaiheita sivusta suurella empatialla seurata.
Räväkkä & rattoisa teos, josta kynäniekka Ropposelle kiitos & Vauhkoselle rapsutukset sekä molemmille

Hau-haut:

torstai 8. helmikuuta 2018

Anna Gavalda: "Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja / Fendre l'armure" - ex Libris...


"Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja", Anna Gavalda, Gummerus Kustannus Oy, 2018, 247 s., suomentanut Lotta Toivanen.

"Ranskalainen  Anna Gavalda  (s.1970)  ponkaisi pienen marginaalikustantamon listoilta lyhyessä ajassa lukijoiden ja kriitikoiden suosikiksi. Hänen kirjojaan on myyty miljoonia kappaleita, ja niitä on käännetty 30 kielelle. Suomeksi hänen tuotannostaan on julkaistu nuortenromaani 35 kiloa toivoa, novellikokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin ja neljä romaania: Viiniä keittiössä, Kimpassa, Lohduttaja ja Karkumatka. Gavaldan romaanit kuvaavat nykyajan Ranskaa kepeästi ja humoristisesti. Anna Gavalda asuu Pariisissa kahden lapsensa kanssa." (Wikipedia)

                                                              ©Le Dilettante

"On ahdingossaan alkoholiin turvautuva leskiäiti, joka tutustuu toisen naisen roolissa kipuilevaan pariisittareen. On kyyninen vakuutustarkastaja, joka joutuu selvittelemään kuusivuotiaiden konfliktia. On lähiötytön ja aristokraattipojan runollinen yhden yön kohtaaminen ja kahden keski-ikäisen miehen sukellus naamiot karistavaan ystävyyteen. Anna Gavaldan, Ranskan rakastetuimman novellitaiturin, säröiset henkilöhahmot yrittävät nähdä itsensä kirkkaasti, uskoutua, murtaa kuorensa. Tarinoista huokuu yksinäisyyden suru ja suuret menetykset, mutta Gavalda on aina pienen ihmisen puolella, täynnä toivoa ja hellyyttä." (Takakansi)


Ensituttavuus kun minulla kyseessä on, tuo ylläoleva on paljon luvattu...
Teoksen alkuperäinen nimi, jotensakin näin: haarniska murtuu, on jo pintanaarmuja räväkämpi ja herättää uteliaisuutta. Puhtaalta pöydältä siis sukeltamaan matkaan kera seitsemän, vekkulisti ja  kättäojentavasti - koirat ovat kuolleet, Happy Mealit nautittu, kestopiste tullut testatuksi ja muutama muuan poika tavattu -  nimetyn novellin: Ritarirakkautta, Sotilaselämää, Koirani kuolee, Happy Meal, Minun kestopisteeni, Jalkaväensotilas ja Muuan poika. 

Ritarirakkaus: on prinssi ja kerjäläistyttö mallinen rapsakka ja riipaiseva stoori nuorten yhden illan ja yön kohtaamisesta mottona: Ystävyys, se on ainoa asia, joka kehittää mun aivoja... 
-  Jätkä oli ihan liekeissä, kun kuuli, että vastaan kaikista Bel-Éboisin Animalandin eläimistä.  - Onkitoukista, koirista, marsuista, gerbiileistä, karpeista, undulaateista, kanarialinnuista, hamstereista ja ...tuota...kääpiö-, kääpiöluppa- ja angorakaneista... Ja kaikista niistäkin, jotka nyt rommin takia unohtuu mutta jotka löytyy sieltä kaupasta kyllä!  - Pittoreskia

Koirani kuolee:  - Pysäköin auton, avaan tavaratilan, otan lapion ja asettelen kuolleen koirani pusakkani sisään. On kaunis ilma, vedän vetoketjun kiinni, ja niin lähdemme matkaan yhdessä.  - Tämä on hyvä paikka. Etelään tai lounaaseen osoittava pieni kieleke. Täältä se voisi katsella ja kommentoida maailmanmenoa, oma pikku lörppähuuli... Kaivoin kuopan. jätin sille pusakkani. Kuorin paperista kaksi sokeripalaa, jotka olin napannut pikaruokalasta, ja sujautin ne pusakan povitaskuun. Matkaevääksi. Kuoppa oli nopeasti täytetty. Koira ei ollut isokokoinen. Istahdin sen viereen ja yhtäkkiä tunsin olevani yksin maailmassa... 

Niinpä: esim. farkkupusakkaan käärittynä tuli elämänsä mittaan yhdestä jos toisestakin farkunpuntin riepottelusta nauttinut maastonakki hra Jalmari  rantapenkan suuntaan viettävälle, monia kaivuutunteja vaatineen vesimyyräjahdin mukaan valitulle näköalapaikalle hellästi haudatuksi.

Gavalda  käsittelee riemastuttavalla psykologisella silmällä terävänäköisesti kestopisteessään aikuisten ja auktoriteettien kimuranttia vs. lasten tervettä tapaa hahmottaa maailmaa ja tekemisiä, sitä mikä  on syrjintää tai edes positiivista sellaista, mikä erottaa meidät ihmiset toinen toisistaan ja missä pisteissä punnitaan kykymme kohdata toisemme tasavertaisina. Kestopiste kestää tarkastelun!

Ja sitten oma ykkösvalintani tästä kelpo koosteesta. Tämän mealin huikean lukijan kiepautuksen edessä olin täysin aseeton ja hymyssäsuin.
Kuinka taitavasti Gavalda onnistuikaan johdattelemaan odotusarvot tyystin vikasuuntaan, vie sie, mie vikisen... Oli kerrassaan mainiota ja tervehdyttävää nauraa hersyvästi, - itselleen:)

Happy Meal:  - Minä sitten rakastan tätä tyttöä. haluan olla hänelle mieliksi. Haluan viedä hänet lounaalle. Hienoon pariisilaisravintolaan, jossa on peilejä ja kankaiset pöytäliinat. Haluan istuutua hänen viereensä, katsella hänen profiiliaan, katsella ihmisiä meidän ympärillämme ja antaa ruoan jäähtyä. Minä rakastan häntä.

Gavaldan aihekirjo on laaja, Hän  kirjoittaa sirosti hienovaraisella, elämänmyönteisellä ja inhimillisellä otteella ja samalla täydesti jättäen lukijalle tilaa, eräänlaisen näkymättömän marginaalin, johon sopii ylöskirjata omien  kontaktipintojen häiveitä ja irrallaan ilmaan leijahtaneita ajatuksensäteitä,
joita nämä vinkeät novellit onnistuneesti synnyttävät. Jaa, että pidinkö: no kyllä vaan ja paljon:)

Pittoreskia, jos mikä: