torstai 26. joulukuuta 2013

Perhejoulua parhaimmillaan...


olemme pitkästä aikaa  viettäneet kotomaan kamaralla ja samalla  ensimmäisen kerran saaneet jakaa sen sekä Kuopuksen että Esikoisen perheiden kanssa:

aatonriemun, Pukinodotuksen veitselläleikattavan tiheyden ja kiihkeyden ja lahjainjaon jälkeisen ykköshitin aikaansaaman Juniorimurmeleiden tiarain koristetuin hiuksien, käsissäheiluvien taikaisauvain välkkeiden ja valojavilkkuvain muovikorkkareiden flamenconomaisen herkeämättömän triplakopsuttelun laattalattialla. Jälkimmäisen ihme kyllä vauhdikkaan menon huomioonottaen vain yhdellä ja ainoalla  itkunparahduksen aiheuttaneella harha-askeleella; arriba!

 Joulupäivän makoisat  löppöslöylyt,  leppoisan yhdessäolon, sinne-tänne poukkoilevan  jutustelun Seniorimurmeleiden kiinnostavien elektroniikkauutuuksien esittelyineen. Kaikki tämä perinteisin ja runsain herkuin lastatuin, kauniisti katetuin ruokapöytäin anteineen edellispäivän kulinaarisen statuksen tapaan. Tapaninpäivän eväät ( incl. avec) sievästi  mukaanpakattuina tämä päivä massut killaallaan köllötellen,  kertyneitä lehtiä selaillen, menneiden päiväin tapahtumia kelaillen ja niiden aikaansamasta hyvänmielenhyrinästä & lämpimästä tunteesta nautiskellen: kiitos!!!!!!!!!



Kivutonta loppua:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti