lauantai 21. kesäkuuta 2014

"Neitsytkivi" - ex Libris...

"Neitsytkivi / Jungfrustenen", Michael Mortimer, Bazar, 557 s., suomentanut Anu Koivunen.

NeitsytkiviMichel Mortimer on salanimi, jonka taakse kätkeytyy kirjailijakaksikko Daniel Sjölin (s.1977) ja Jerker Virdborg
 (s. 1971). Sjölin on kirjailija, televisiojuontaja ja kirjallisuuskriitikko. Virdborg on julkaissut novellikokoelman ja useita romaaneja." (Etulievelehti)

 "Uusi-Seelanti 1769. Luonnontieteilijä Carl von Linnén oppilas tekee merkittävän löydön. Hän saa haltuunsa kiven, joka mullistaa hänen käsityksensä luonnosta. Siksi kivi kätketään maailmalta - kunnes se löydetään jälleen. Yli kaksisataa vuotta myöhemmin nuori biologian opiskelija Ida Nordlund saa merkillisen puhelun isoäidiltään. Tämä pyytää Idaa noutamaan Nobel-palkintojuhlasta erään lippaan ja huolehtimaan ettei se joudu vääriin käsiin. Kaikki menee kuitenkin pieleen ja Ida joutuu pakenemaan Ruotsista Suomeen ja aina Venäjälle asti tietämättä mitä todella kantaa mukanaan." (Takakansi)

 Hyvä ja rivakka alku!  Linné-osio ensin ärsytti, sitten jokihelmisimpukoineen osoittautui selkeimmäksi ja perustelluksi  anniksi tässä tuuheassa jännärissä, jossa "Neitsytkivi" haastaa Linnén luokittelusysteemin rikkoen ja sekoittaen rajat kivi-, kasvi ja eläinkunnan välillä. Kun samojen kansien väliin mahdutetaan kvasiteteellistä biologiaa, nanoteknologiaa, Linné, Frank Sinatra ja Greta Garbo, teräsnokkaiset hyökkäilevät superlokit ja kiiluvasilmäiset, vaanivat  susilaumat sekä varsinaiset henkilöhahmot, niin rakenne natisee liitoksissaan ja eräänlaisen keskeneräisyyden vallitessa luisutaan laskevassa intensiteetissä kirjan loppua kohden. Mikä sekin töksähtää, ilmeisen tarkoituksellisesti, sillä tekijöiden  ajatuksissa on, että tämä teos olisi ensimmäinen kuuden sarjasta.

Lievän vauhtisokeuden vuoksi juonenkulun jäntevyys kärsii, samoin kärvistelevät myös hempuloiksi jäävät  henkilöhahmot, joista itsekseen juputtelevalle  kirjailija  Mikaelille onnistutaan luomaan kiintoisin  ja kattavin profiili. Tarkoitus ei toki ole totaalisti teosta torpata, sillä tekijöissä on potentiaalia & potkua, mutta tuleville osille  ohjenuoraksi poijjaat: maltti on valttia & vähemmän on enemmän!!

 Jokihelmisimpukkatietoskusta kiitos; tiesitkö, että laji on pisimpään eläviä selkärangattomia, yksittäiset simpukat yltävät pitkälti yli satavuotiaiksi ja vanhin löydetty oli 296 vuotta vanha?? Minä en, joten päivän jyvästä kiitän!

"Mutta koska ihminen on osa luontoa, on hänen sotansa luontoa vastaan väistämättä sotaa häntä itseään vastaan." Rachel Carson  (Ensilehti)

Rauhaa & ruislintuja:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti