"22-vuotias Jorge Semprún vapautettiin Buchenwaldin keskitysleiriltä v.1945. Hän yritti jo silloin kirjoittaa kokemuksistaan, mutta muisteleminen merkitsi hänelle kuolemaa. Lopulta elämänusko voitti ja Semprúnista tuli kirjailija. Jorge Semprún oli Espanjan kulttuuriministeri vuosina 1988-91. Hänen ensimmäinen romaaninsa Suuri matka sai arvostetun Formentor-palkinnon. Kirjailija kuoli 87-vuotiaana 7.6.2011 Pariisissa.Tämä kirja ei pidä sisällään dokumentaarista tapahtumainkerrontaa, kuten useat muut lukuisat luetut holokaustiin liittyvät teokset, vaan pikemminkin tuokioiden, tapahtumain ja välähdyksenomaisten takaumien, filosofian ja filosofoinnin sekä oivallusten perinjuurista kuvaamista. Kirjailija käy laajalti läpi kertojan minän valitsemisen vaikeutta ja kirjoittamisensa esteitä halutessaan jättää kauhukokemusten kuvailun todistelujen kirjaamisineen muiden huolehdittavaksi.
Sen joka haluaa muistaa,
on annettava unohduksen tulla,
jopa silläkin uhalla, että se on täydellinen
ja luotettava onnelliseen sattumaan,
joksi muisto muuttuu.
Maurice Blanchot
Hän kertoo isosta mustasta vahakangaskantisesta vihostaan ja päiväkirjanpitämisestään 18-vuoden ajan. Sittemmin alkaessaan nelikymppisenä julkaista kirjoja, hän tuhosi muistiinpanonsa, koska ei halunnut jättää jälkeensä "heiveröisiä aikaansaannoksia". Semprún toteaa, että ainoa mikä merkitsee on hyvään päätökseen saatettu työ, mikä sen todellinen arvo sitten lieneekään, työ, jonka paras asiantuntija - vaikkei kumminkaan paras tuomari - on tekijä itse päätyen yleispätevämmin siihen lopputulokseen, "etteivät testamentit koskaan kavalla edunsaajia vaan itse edunjättäjät." Verraton totuus!!
Semprún kuvaa vapauttajien tuloa & kauhistuneita katseita; kasvot, "joista paistaa vastenmielisyys, epämääräinen kuvotus. He seisovat hiljaisina muutaman askeleen päässä minusta. Yhden suuta kuivaa. Sen huomaa. Toisella on elohiiri silmäluomessa. Mitä ranskalaiseen tulee, hän etsii jotakin asetakkinsa taskusta. Sillä lailla hän voi välttää katseeni." Ja Semprún kertoo, kuinka hän nauroi nauramistaan, oli kevät, aurinko, toverit ja Camel-aski taskussa: nauratti olla elossa.
Hän käsittelee Kantin Pahaa, das radikal Böseä todeten , että vaikka sen varmasti voi kokea missä tahansa eikä siihen keskitysleiriä tarvita: "olemme kokeneet, eläneet sen kuten kuoleman emme ole hengissäsäilyneitä, vaan aaveita." Wittgensteinin Tractacus- teoksen väittämästä ja Martin Heideggerin Olemisen ja ajan Elämä-kuolemaa-varten sivustoista päädytään siihen, että kuolema ei ole elämän tapahtuma. Kuolemaa ei voida elää tahi Kuolema ei ole eletty kokemus....
Kaunis, vaikuttava, älykäs ja ylväs kirja ilman katkeruutta. Lukijoilta sääliä keräämätöntä, raastavan rehellistä etsintää, sisäisen myllerryksen selkiyttämisen, kamppailun ja pohdintojen tulkintaa, joka vetää hiljaiseksi ja nöyräksi. Lukukokemus joka sipaisi syvälle sieluun; kauheudessaan kaunis. Tosi todellisuudesta, jota totuuden nimissä ei koskaan saisi olla ollut....
--- etsin juuri sitä sielun seutua,
jossa perimmäinen Paha nousee
veljeyttä vastaan.
André Malraux
Mykistyneenä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti