keskiviikko 17. helmikuuta 2016

"Lauri Viita: Ne runot, jotka jäivät" - ex Libris...


"Lauri Viita: Ne runot, jotka jäivät",  Runoja kokoelmien ulkopuolelta,
toimittanut Sakari Katajamäki; WSOY, 2016, 114 s.

"Lauri Viita (1916 - 1965) kuuluu sotienjälkeisen kirjallisuuden monitaitoisimpiin ja rakastetuimpiin runoilijoihin. Liikenneonnettomuus katkaisi Viidan kirjalijauran ennenaikaisesti, mutta hänen tuotantonsa näyttää edelleen suuntaa sille, millaista suomen kieli luovimmillaan voi olla ja miten vahvuus ja herkkyys voidaan liittää yhteen."

"Viidan 100-vuotisjuhlavuonna ilmestyvä teos on kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäen toimittama ja sisältää arvokasta, suurelle yleisölle aiemmin tuntematonta Viitaa. Teos täydentää Viidan kirjailijakuvaa ensimmäisistä julkaistuista runoista alkaen ja antaa viitteitä siitä, mihin suuntaan runoilmaisu olisi voinut kehittyä ilman kirjailijan ennenaikaista kuolemaa. Kokoelma kattaa laajan ja monipuolisen valikoiman nasevista runosatiireista myöhäiskauden modernistisiin runoihin. Tunnettu Onni-sikermä julkaistaan teoksessa alkuperäisessä, lyhentämättömässä asussaan." (Suomi lukee.fi)

Runoilijan hauta
Ne runot, jotka jäivät,
kun muita kirjantelin,
ne vain, ne sentään jäivät
ja soivat: täällä elin.



"Läpi koko Viidan julkaistun tuotannon ja jo ennen Viidan  esikoisteosta hänen runoissaan on kuultavissa vahva satiirikon ääni. Pilkallisen kritiikin kohteina ovat olleet muun muassa kirkko, virkamiehet, johtajat, hienostelijat, uusien taidesuuntauksien kannattajat sekä kirjanoppineet "akateemiset kakarat". Erityisesti kriitikoita Viita on muistanut kaikissa kokoelmissaan."
Kuten näppärästi:

Arvostelijalle
Tuulen alta vastahankaan
saarrostettiin kirjainlankaan
ajatuksen arka kettu.
Tuli pappa aseistettu. -
Onkos tuttu lopputulos:
pappa kehään, kettu ulos.
(Betonimylläri ja muita runoja) 



Viidan tunnetuimipi runoja lienevät saturunoelma Kukunor ja  paljon siteerattu Alfhild. 
Muistini virkistämiseksi ja runotyttövaihteen silmään pistämiseksi kaivoin kirjakaapin uumenista muiden vanhan polven runokirjojen joukosta  ( kyllä: asiallisesti aakkostettuina )  Betonimyllärin
v:lta 1947,  puhalsin häpeilemättä  päältä pölyt ( ei: meillä ei  pölyhuiskuteta vuosittain kirjoja)
ja syvänuuhkaisin wanhan kirjan ainutkertaista mielihyväreseptoreja kutittelevaa ominaistuoksua.
Runot herättelivät ja virittelivät, joten oli luontevaa ja kiinnostavaa jatkaa näillä "jääneillä" ja kuten ilokseni  sain huomata uudelleentykästyä; laadulla on tekijänsä. Ajankohtaisesti:

Kevät
Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lantajuova järven jäällä -
kesä tulee, ihanaa!
(Betonimylläri ja muita runoja)


Titityy
Varpu hangessa
pakkashuurussa,
varvulla pieni lintu
höyhenet pörhöllä
ilman aamiaista.
kesä on kaukana
kahden puolen
mutta: Titityy 


Viidan lyriikan sisältö ei ole vuosien saatossa peittynyt lukinseittien verhoamaksi, mennyt vanhaksi, muuttunut liirum-laarumiksi, vaan hänen runoissaan on edelleen lumoa: ajankohtaisuutta, napakkuutta, tehoa ja särmää!

Tuijatalta oivaan kiteyttävään sitaattiin ja loppukommenttiin päättyvä postaus.

Titityy:

3 kommenttia:

  1. Toivoisin että vuorokaudessa olisi ainakin se 48 tuntia, niin paljon luettavaa olisi. Lauri Viitaa luin lapsena mummolassa, hän oli yksi isoäitini mielirunoilijoista.

    Ihanasti herätit henkiin omat muistosi! <3

    VastaaPoista
  2. Toivoisin että vuorokaudessa olisi ainakin se 48 tuntia, niin paljon luettavaa olisi. Lauri Viitaa luin lapsena mummolassa, hän oli yksi isoäitini mielirunoilijoista.

    Ihanasti herätit henkiin omat muistosi! <3

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että poiki mummolamuistoja Sinulle! Ne ovat minulle ne lapsuuden kultaisimmat, konsanaan haalistumattomat. Tuo "Betonimylläri" v:lta 1947 puolestaan on tätini mittavasta kirjajäämistöstä kotiutettua ja vei rakkaisiin muistoihin. Lisäajalle olisi toden totta käyttöä, sillä pahasti/mainiosti vaikuttaa siltä, jottei lukeminen lukemalla lopu, vaan mitä enemmän lukee, sitä enemmän löytää kiinnostuksen kohteita, joten jatketaan me tytöt harjoituksia:)

    VastaaPoista