tiistai 24. toukokuuta 2016

Bongailuja & standuppia....


Juniorimurmelitrion viikonloppuvisiitti eli kolmen päivän verran yhtäjaksoista taatusti parasta standuppia susirajan huonommalla puolella...

Korkeasaaressa vietimme lauantaista aamupäivää ja suurimman riemun herätti näennäisen välinpitämätöntä naarasta kosiskeleva ynnä oman lasista heijastuvan kilpakuvansa kanssa neidon tylyydestä suivaantuneena pörhistelevä ja uhoava riikinkukko:










Bongailimme paitsi korkean kallion päällä keikkuen saapuvien lentokoneiden jytisevää ylilentoa myös juuri nyt runsaasti kiintoisia kohteita pursuavaa luontoa.
Kiitos Pihin naisen  postauksen meillä oli hankittuna joka mimmille oma kirja,
joihin ensin tytöt kirjoittivat nimensä, sitten niihin tutustuimme ja ulos poluille pinkaisimme. Innostusta riitti moneksi tunniksi ja paljon uuttaa tuli tietopankkiin lapsille, ja itselle. Luonnollisesti kirjat pakattiin tarkasti mukaan reppuihin kotiinvietäviksi jatkomuistiinpanoja ja -jalostusta varten. Korkeasaaressa kuvattuna lienee Arovuokko, Anemone Sylvestris ?


Uutena satukirjana tutustuimme Main/Kirjasähkökäyrä vinkkaamaan värikylläiseen "Lohikäärmeunia"- nimiseen tarinaan, joka kirvoitti mm. kommentit:  Alijäämä ja arvopaperipörssi ovat ihan TYHMIÄ sanoja, tästä olimme yhtä ja samaa mieltä, meidän äiti nuukkuu kyllä vaikka aina, intensiivisen vaateen hetimiten etsiä ja löytää lohikäärme ja rientää sinne museoon (Luonnontieteellinen), missä on se iso dinosauruksen luurankokin. Vimoinen, mikä sängystä kuului hetkeä ennen  urvahtamista oli: emmä nää mitään lampaita, mut osaanmä laskea kyllä vaikka sataan... Ja syvää tuhinaa seuraavat kahdeksan tuntia...

Lasten suusta tykitettiin lukemattomia nappiosumia ja totuuksia kuten: trio noteerasi oitis tultuaan uuden printterimme ja kerroimme vanhan (7-v.) menneen rikki. Välitön kommentti: teidän kannattaisi kyllä opetella käyttämään noita laitteita!!" Hmphh....

Jäimme miettimään: 90% ajasta hymyä & naurua; mistä tulevat happamat ja kurttunaamaiset aikuiset???

Vallitseva fyysinen vireystila näyttää edelleen tältä:

Huhheijaa:

2 kommenttia:

  1. Hienoja päiviä, olisko vähän käynyt voimille :)

    VastaaPoista
  2. Jep: näin pääsi käymään, kun oma moottori ei kulje pelkästään vitosvaihteella...Kroppa romuna, mutta mieli virkeänä iloisesta kanssakäymisestä ja uusista tuulista. Pääskyjen viserrystä ja runsaasti hakemuksia sinnepäin:)

    VastaaPoista