keskiviikko 11. toukokuuta 2016

"Taisteluni. Kuudes kirja /Min kamp. Sjette bok" - ex Libris...


"Taisteluni. Kuudes kirja", Karl Ove Knausgård, Like Kustannus Oy, 2016,
1216 s., suomentanut Katriina Huttunen.

 "Karl Ove Knausgård (s. 1968 Norjassa) asuu Ruotsissa kirjailijavaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Hän on yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista, arvostetuimmista ja palkituimmista kirjailijoista - myös maailmalla." (Lievelehti)

"Nousu kuuluisuuteen ja yksityisyyden rajat. Kirjallinen rehellisyys ja raastava itsekritiikki. Kansallissosialismin läpileikkaus ja holokaustin perintö. Romaanin julkaisu ja lähipiirin reaktiot. Julkisuus ja puolison sortuminen." (Takakansi)

Suururakka on Knausgårdin osalta tehty ja lukijalle jäi sama osuus,
jonka jälkeen syvä hiljaisuus valtasi mielen. Aiempien osien lukutunnelmia: Taisteluni 3Taisteluni 4 ja Taisteluni 5   Kuten edellisistä ilmenee, tunnustaudun ilomielin knausgårdilaiseksi. Miksi? Tätä on vaikeaa syvemmälti analysoida hakien yhtä ja ainoaa vastausta, mutta hänen laadukas tekstinsä ja sanankäytön hallintansa, pilkuntarkka vaan ei pitkästyttävä arjen kuvauksensa, kirjoittamisen kipuilun kerrontansa, ajatusten ja tunnetilojen syväluotaamisen taitonsa, filosofointinsa sekä tekstin suoruus, rehellisyys ja ehdottomuus tekevät Knausgårdista minulle kirjailijan isolla K:lla. Kirjailijan, joka ei päästä lukijaansa helpolla,
mutta joka koskettaa jotain sielunkieltä ja ujuttautuu pintaa syvemmälle.  Vaikeaa, jos ei vallan mahdotonta on näin heti tuoreeltaan opuksen luettua tästä massiivisesta runsaudensarvesta johdonmukaista arviota kirjoittaa, joten tyydyn muutamiin sen herättämiin päällimmäisiin ja hajanaisiin aatoksiin:

Tämä mammutti jakautuu kolmeen osaan: Osa 8, Nimi ja luku ja  Yhdeksäs osa. Toisessa osiossa juutalaisvastaisista teksteistään tunnetun Louis-Ferdinand Célinen runojen ruodinnan tuoksinnassa kiepsahdin koreasti kippuralle, palatakseni "Taisteluni/Mein Kampf" -jakson Hitlerin - jossa Knausgård näkee pahan kulminaation - nuoruuden kehityskertomuksen ja valtakunnan kansleriksi nousun mainingeissa takaisin tolpilleni ja loppurutistukseksi kulkemaan Karl Oven rinnalla.

Knausgård pohdiskelee, analysoi ja syväluotaa vihan ja pahan käsitteitä ja symboleja sekä yksilötasolla että kollektiivisesti. Minä - sinä, me - he ja ne (toiset/muut). Kysymys pysähdytti ja painui lupaa kysymättä omakohtaiseksi: Pystynkö minä vihaan?? Yksilötasolla kyllä, kollektiivisesti en. Entä pahaan?? Yksilönä en. Kollektiivisesti - en tiedä...  Entäpä Sinä??  Mitkä ovat nykypäivän epävarmuustekijät ja uhat? Onko ilmassa enteitä uuden pahan symbolin syntymiselle?
Hannu Lauerma on  lakonisesti lausunut:"Ihminen ei ole hyvä eikä paha." (SK 27.2.2012) ja tähän meidän lienee tyytyminen....

Kirjallisuuden lähtökohdista: Nämä kaksi  kirjallisuuden premissiä, se että kirjallisuuden on toisaalta oltava niin yksilöllistä kuin mahdollista ja ilmaistava minän jäljittelemättömyyttä, ja että toisaalta tämän minän on oltava yleiseti hyväksyttyä, siis ilmaistava myös meitä, on sinänsä ristiriitaista, sillä mitä ainutlaatuisempi minä on, sitä kauempana se on meistä.

Sosiaalisuudesta: Sosiaalisuuden voima ei ole ylärakenteissa, isoissa yhteisöissä, meidän kaikkien meissä, sillä ne ovat abstraktioita, vaan suorassa kohtaamisessa, ihminen ihmistä vastaan. Voima on katseessa. Se on totuus sosiaalisuudesta.

Kirjoittamisesta: Kirjoittaminen on ennen muuta itsensä tai itseytensä menettämistä. 
Sikäli se muistuttaa lukemista, mutta siinä missä lukija menettää itsensä vieraalle minälle,
joka on niin selvästi määritelty ulkopuoliseksi, että se ei uhkaa oman minän integriteetti, itseyden menettäminen kirjoittamisen aikana on aivan eri tavalla täydellistä, vaikkapa niin kuin se miten lumi katoaa lumeen.

Ajan kauneudesta: Mutta se tunne oli myös elokuun pimeydessä, ajattelin. Siinäkin  lupausta ja odotusta. Jokin sulkeutuu, jokin avautuu. Elämä on elettävä. Syksyn ja talven. kevään ja kesän läpi, kierros kierrokselta entistä täyteläisemmin. Niin, eikä juuri sitä tapahtunutkin? Elokuun pimeys ei ollut koskaan ollut yhtä latautunut kuin nyt. Latautunut mille? Kuluvan ajan kauneudelle.

Knausgård moukaroi rohkeasti ja surutta rikki miehisiä rajoja, kliseitä ja tabuja  kuvatessaan lapsiperheen puuduttavien arjen rutiinien ja kirjailijan työn välistä väistämätöntä ristiriitaa sekä  porautuu syvälle omaa epävarmuuden, rittämättömyyden ja häpeänomaisen ahdistuksen tunnekimppuunsa vaimonsa Lindan vajotessa kirjoitusrupeaman loppuunsaattamisen melskeissä sairaalamkuntoon, syvän masennuksen valtaan.

Knausgårdin kerronnallinen laajuus on häikäisevä ulottuen kirjoittamisen tuskasta ja jokapäiväisen elämän vaatimusten pakollisesta, joskin iloa tuottavasta pyörittämisen  piiruntarkasta kuvauksesta suuriin kulttuuriisin ja maailmanpolittisiin linjoihin:  Hitleria tukevista lausunnoistaan tunnetusta  Martin Heideggeristä  itse Hitleriin;  hurja haitari yhdellä soittajalla, käsittämätön skaala tiukkarakenteista ja vahvaa tekstiä. Knausgård ei anna armoa itselleen eikä lukijoilleen, vaan  hän ikäänkuin haastaa molemmat taisteluun...

Katriina Huttusen käännösurakkaa ei kateeksi käy, se on varmasti ollut varsin haaasteellinen,
mutta samalla taatusti myös erittäin mielenkiintoinen. Lukijalle lopputulos on viimeistelty ja antoisa; kiitos!

Muistoista:  Muisto on kuin kieleke tietoisuuden tunturissa...

Karl Oven kielellisillä kielekkeillä

kiikkeröi:




4 kommenttia:

  1. En kuule jaksanut lukea kuin ensimmäisen kirjan ja sekin oli aivan liian pitkä.
    Lauermalla on muuten tosi hyviä ajatuksia ihmisestä, olen niitä ollut kuuntelemassa muutaman kerran ihan livenä. Tuota pahaa hän on varmaan joutunut miettimään työssään vankilapsykiatrina.
    Jos jokin paha pitää mainita, niin pedofiilit. Niitä jää kiinni koko ajan ja koko ajan ne muodostavat inhottavia lapsikaappausrinkejä. Hki-Vantaa-kentältäkin jäi yksi tällainen työntekijä kiinni ja kuinka paljon niitä loppujen lopuksi on. Yäk!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Mai, oletpa onnekas, kun olet ollut tilausuudessa livenä kuulla Lauerman ajatuksia:) Arvostan hänen teoksiaan suuresti, Hänellä on painavaa asiaa, jonka hän pitkällä kokemuksella julkituo teoksissaan silottelematta ja suoraan. Olen kanssasi samassa pedofiilien juurineen kitkentärintamassa, ja tulen asiasta aina turkasen tulipunaisen vihaiseksi(: Tehkööt aikuiset ihmiset keskinäisestä sopimuksesta ja vapaaehtoisesti ihan mitä tahansa, mutta lapset ja viattomat luontokappaleet on kertakaikkiaan jätettävä totaalisti rauhaan!! Sanktiot, tuomiot olisi ehdottomasti saatava kovemmiksi meillä.
    Liki pari viikkoa ahersin tämän luku-urakan kimpussa, luku kerrallaan edeten. Toki tämä taistelusta lukijallekin kävi, ja jos en Knausgårdin tyyliin olisi niin tykästynyt, olisin aikaa laskenut aseet jo ranteiden kipeytymisenkin estämiseksi...

    VastaaPoista
  3. Minä en ole lukenut Knausgårdia ollenkaan. Nyt kun koko sarja on suomettu, voisin aloittaa. Kaksi ekaa osaa olisi hyllyssä odottamassa sopivaa hetkeä. Ehkä tänä kesänä löytyisi paikka aloittaa...

    Hienosti jäsentelit tässä kirjan teemoja ja niiden herättämiä ajatuksiasi...

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaunis Kaisa Reetta! Knausgård tuntuu jakavan lukijoita ja mielipiteitä kahteen leiriin. Sukathan lukiessa välillä rullaavat makkaralle ja ranteita pakottaa, mutta jokin kiehtova jujutus hänen tekstissään on: uusi raikas ja rehellinen, aito tapa miehenä ja kirjailijana avata mielenliikkensä tekstiksi, johon sisältyy myös ulkopuolisia elementtejä ja kytkentöjä. Kun ajallinen tila löytyy: mielenkiintoista matkaa Knausgårdin keralla:)

    VastaaPoista