maanantai 26. kesäkuuta 2017

Unskin & Sempun kaupunkiloma...


Minä olen Semppu 12 vkoa ja luonnoltani maastonakki. Unskin taas on isoveli, terrieri sortiltaan. Viikko sitten lauantaina Husse kertoi, että he ihmisperhe, lähtevät lomalle lentokoneella (mikähän sekin on??) jonnekin "roaattiaan"
ja että vanhin veli Nemppa menee Papan ja Mummon mökin rannoille sorsia tähyilemään, se kun  on noutaja ja saa hölkötellä vapaana pihamailla;
me ei saada.

Niin me sitten ajaa huristeltiin jo kello viideltä aamusella hurjan pitkän matkaa sinne Mummilaan. Ja hei: siellähän olikin ihan tutut tuoksut, kun olin jo Hussen kanssa tuonut sinne Juniorimurmelit viime viikolla yökyläilemään. Eipäs me päästy kuin niukasti kynnyksen yli, kun ihmiset istuivat aamiaispöytään, eikä me Unskin kanssa saatu yhtikäs mitään mussuteltavaa; köyhää. Matte pakkasi kiiruusti lainalaukun. Niin ne häipyivät kaikki ovesta ulos jonnekin lentokentälle (??) ja me Unskin kanssa jäätiin kahdestaan, minä ikkarihäkkiin tutimaan ja Unski  eteisvahdiksi.

Täällä oli kyllä muuten ihan mukavaa: ruuat tulivat ajallaan, minulle pipanoita + vaihdellen raejuustoa ja jauhelihaa (nam-nam) lisukkeeksi ja liraus asidofilusta päälle. Ulkona ne juoksutti minua pihapisuilla reilun tunnin välein, minulla kun ei ole vielä täyttä rokotussuojaa enkä voi metsälenkeille mennä ja asiat hoituivat. Kerran kuitenkin tuli taivaalta pieniä vesipommeja, enkä minä tykännyt yhtään, sillä me mäyräkoirat inhoamme sadetta, vaikka joku Mummin ja Ukin nakeista olikin kova uimari, mutta se olikin luolakoira ja minusta tulee isona peuranajaja. Yöt me sitten Unskin kanssa uinua tuhisimme siivosti,  paitsi klo 04.00 - 05.00 välillä tuli raikuva haukkuhälytys, kun joku hiippari yritti työntää lehteä postiluukusta. Uskalsikin, koska sentään täällä vahdimme ja vartioimme me. Sanoimme sille suorat sanat kuin myös päivittäiselle postinjakajalle! Siitäs saivat.




Muutoin täällä oli kyllä hipihiljaista: ovikello ei soinut koko aikaa (niillä raukoilla ei vissiin ole leikkikavereita, surullista), eikä ne yhtään kirkuneet eikä laulaneet tai tanssineet eikä heittäneet  kärrynpyöriä tai edes voltteja. Ne vaan jutteli keskenään. Onkohan Mummit ja Ukit kaikki tuollaisia, mietin minä? Pihamaalla kaikki ohikulkijat  kyllä pysähtyivät minua rapsuttelemaan. Ja kun minä poika oikein heittäydyin selälleni, niin kehuivat suloiseksi. Onkohan se jotain syötävää?

Mummilassa oli kivoja haasteita: soffapöydällä oli sellainen liina, jonka kulmat roikkuivat yli reunojen ja kun minä oikein temmoin ja revin, niin sainpas sen hampaisiini ja tulihan se sieltä alas. Alkoi kaamea pommitus: pari kiloa omppuja, aprikooseja ja kirsikoita satoi päälle ja kolahtava hedelmäkippo  pomppi pitkin lattiaa. Minä kyllä säikähdin ja ulahdin ja täytyi ihan tehdä hätälätäkkö eteisen matolle. Loman loppupäivät minä olinkin sitten jo sisäsiisti, mitä se nyt sitten tarkoittaakin.

Oli siellä paljon muutakin jänskää: pihalla juoksi joku pieni  pitkähäntäinen minua pahki, ja se säikähti enkä minä; sanoivat sitä "ovaraksi" kuten oman perheeni tytötkin. Kerran taas makasi juuri minun reitilläni joku pitkäkorvainen rötkäle pää apelikossa ja mussutti jotan lehtiä. Kuvittele, että joku syö apilaa! Mutta sitä minä kyllä väistin, kun se haisi kummalta. Pihalta löytyi kyllä meikäpojallekin maukasta popsittavaa: käpyjä, oksanpaloja, kotiloita ja rusakonpipanoita, mutta Mummi ja Ukki pirskeles kaivoivat nämä aarteet suusta pois, vaikka yritin niistä naskalihampaillani kiinni pitää. Ei oo reilua!

Iltaisin kyllä harmitti ja risoi, sillä minä (pesähäkkiin)  ja Mummi kävimme yht'aikaa nukkumaan. Unski sai jäädä Ukin kanssa katsomaan telkkaria,
kun se siitä niin tykkää. Ne katselivat jalkapalloa ja kun pallo tuli kohti,
Unski hyppäsi haukahtaen loitommas. Niillä tuntui olevan harmittavan hauskaa. Mutta meikäpoika saikin  lukea Ukin sylissä köllien kirjaa, jonka nimi oli hurja: Verikarkelot. Outoa, että se Ukki sellaista lukee, kun ei ole edes yhtään verikoiraa porukoissa. Ja ne karkelot on vissiin jotain kaksijalkaisten hömpötyksiä,
luulen minä. Ei kiinnosta.

Toissapäivänä Mummi ja Ukki taas jättivät meidät Unskin kanssa kahden talonvahdeiksi ja menivät autoilla taas sinne lentokentälle ja me kyllä muristiin ja haukuttiin täysillä, jos joku uskalsi kulkea rapussa tai paukutella ovia.  Jotta hoidettiin homma kotiin. Ne toivatkin tullessaan iloiset ja tyytyväiset perheeni ihmisjäsenet ja kyllä siitä riemu repesi, melkein pääsi ilolirauskin, mutta sitten muistin, että minähän olen jo sisäsiisti yksilö, enkä mikään hauvavauva.
Nopean päivällisen jälkeen Husse suoritti ihmeteon ja sai kaikki kamat ja meidät ahdetuksi autoon ja niin kääntyi nokka kohti kotia ja ehkä siellä odottavaa Nemppa-veljeä.

Aiotaan me tulla kyllä toistekin, sillä Mummi ja Ukki kyllä meistä tykkäävät kovasti, mutta olivat kuulemma ihan reporankoina (outo ja kimurantti sana). Kehuivat Unskia herrasmieheksi ja mainitsivat minut riiviöksi, vaikka kertoivatkin mielipiteenään Husselle, että jos minusta ei jahtikaveria, niin ei sitten kestään.
Se on vissiin kehu sekin?

Sen pituinen se:


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Jokke; näiden koiruuksien kanssa ei aika tule pitkäksi ja ne ovat siitä kivoja, että ovat aina positiivisellä päällä ja iloisia:)

      Poista
  2. Olipa kiva tarina. Ozzylta haukkuja kaikille nelijalkaisille ja niille kaksijalkaisille istuu nätisti ja odottaa anovasti, joilta saa namipaloja. Me ollaan taas täällä kotosalla ja Ozzylla on tylsää. Saaressa saa temmeltää pihalla niin paljon kuin kerkeää ja haukkua oravat, peurat ja välillä vaikka liikkuvat lehdet puissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai; saaressa villinä ja vapaana ilma ja maa täynnä kiintoisia tuoksuja, joten Ozzyn urbaanivaje on helppo ymmärtää:) Rapsutukset Ozzylle ja hau-haut lomalaisilta.

      Poista
  3. No teillä on ollut varsin mallikas loma Mummin ja Ukin luona. Voin kyllä uskoa, että he olivat loman jälkeen reporankoina. Meillä on joskus yksi paimenkoira viikon ja huh huh, sen jälkeen olen ihan puhki. Isäntä sitä suoksuttaa, niin nukkuu hyvin. Minä toimin ruokkijana.

    Naapurissa meillä asuu mäyräkoira. Se myös inhoaa sadetta. Illalla kymmenen aikaan se käy lenkillä ja jos sataa kuuluu muutama haukahdus terassilta kun se protestoi sateeseen menoa.

    VastaaPoista
  4. Meillä on ollut kolmisenkymmentä vuotta koiria putkeen, viimeinen reilu kymppi poikien koirien varassa. Aika aikaans´ jnpp., mutta nämä hoitovisiitit ovat ihan mukavia ja pentuvaihe on (liiankin) nopeasti ohi. Rutiinien rikkoutuminen on pelkästään positiivista ja sitten se oma rytmi on taas arvossaan arvaamattomassa.

    Nuo mäyrikset -neljästä on omaa kokemusta - ovat ihan oma lukunsa, itsepäisiä kuin synti ja haasteellisia, mutta niiden kanssa tulee laumanjohtajana hyvin juttuun. Vesi on niille inhokki ja remmi paukkuu kotiinpäin jo parista vesitipasta. Vain yksi omista oli kova poika uimaan:)

    VastaaPoista
  5. Hei vaan, maastonakki ja terrieri! Kiva kuulla teidän kuulumisianne. Meillä täällä on toisinaan hoidossa mittelspitz-Sissi. Tai ei se hoidossa ole, vaan lomalla silloin kun sen isäntäväki (eli vanhempani) lähtevät matkoille. Vaihtelu virkistää ja kivaa, että teitä on siellä kaksi.

    VastaaPoista
  6. Hei vaan Sissi & Katja! Kävin lukemassa mittelin rotumääritelmään ja siinähän on kaikki hyvä kohillaan ml. vahva vahtiominaisuus. Kiintoisan monipuolinen rotu, koiratansiikin (??) näemmä käypänen...
    Kiitos kommentistasi ja iloa kesäpäiviisi:)

    VastaaPoista