torstai 19. huhtikuuta 2018

Shirley Jackson: "Linna on aina ollut kotimme/ We have Always Lived in the Castle" - ex Libris...


"Linna on aina ollut kotimme", Shirley Jackson, Fabriikki Kustannus, 2018, 195 s., suomentanut Laura Vesanto.

"Shirley Jackson  (1916-1965)  oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti novellistaan The Lottery (1948) ja kauhuromaanistaan The Haunting of Hill House (1959), josta on tehty myös useita elokuvasovituksia.
Vastoinkäymisten värittämää elämää elänyt Jackson oli tunnettu ja tunteita herättävä kirjailija jo eläessään, vaikka onkin noussut kirjalliseen arvostukseen vasta 2000-luvun puolella.Vuonna 2007 Yhdysvalloissa perustettiin kirjailijan nimeä kantava palkinto, joka myönnetään ansioituneille psykologista jännitystä ja kauhua hyödyntäville teoksille.Viimeisin Jacksonista kirjoitettu elämäkerta
A Rather Haunted Life ilmestyi 2016, ja sen myötä alkoi myös kirjailijan teosten uusi kultakausi. Nyt suomeksi ilmestyvän romaanin uutta elokuvasovitusta
We Have Always Lived in the Castle odotetaan levitykseen vuonna 2018." (Lievelehti)

                                                          Kuva:Wikipedia


"Blackwoodin sukutalossa on jäljellä enää kolme asukasta: sisarukset Merricat ja Constance Blackwood ja pyörätuoliin joutunut Julian-setä. Koko muu perhe on kuollut.Merricat hautaa maahan marmorikuulia ja keksii taikasanoja pitääkseen kyläläiset ja muun maailman talon porttien takana. Mutta kun isän kassakaapista kiinnostunut Charles-serkku löytää tiensä keittiön ovelle ja illallispöydän ääreen, Merricatin taikasanat eivät enää riitä. Linna on aina ollut kotimme on tarina omalaatuisesta ystävyydestä, pienen kyläyhteisön ahdasmielisyydestä, ahneudesta ja amanita phalloidesista. Goottilaisen kirjallisuuden kaunis ja merkillinen klassikko vihdoin suomeksi." (Takakansi)




Ensiajatus: sulkeutuneen perhekunnan rippeet suljetussa yhteisössä,
- onpas nuivaa... Kuitenkin: ennen kuin edes huomasinkaan Jacksonin pienimuotoinen ja vähäeleinen, mutta tarkkaan punnittu kerronta kietoi pauloihinsa. Isossa talossa kaikki sujuu muuttumattomalla, piiruntarkasti säädellyllä rytmillään, kunnes käärmeenomaisesti Michael luikertelee suojattuun paratiisiin ja Merricat käy kapinaan.

Merricat:  - Jos minulla olisi hevonen, voisin lennättää hänet kuuhun. 
Siellä hänen olisi mukavampi olla.  - Minun siivekäs hevoseni tulee tänään, ja minä vien sinut kuuhun ja kuussa me syömme ruusun terälehtiä. 
- Kuussa hiukset koristeltiin höyhenillä ja sormet rubiineilla. Kuussa lusikat olivat kultaa. Taikasanat: Melodia, Glouchester ja Pegasos.

Talomme:  - kellari oli täynnä ruokaa. Blackwoodin naiset olivat aina laittaneet tuokaa, ja kellarimme suuren ruokavaraston kasvattaminen oli ollut heille
kunnia-asia. Kellarissa oli isoisoäitien tekemää hilloa, purkeissa joiden etikettien ohuista, haalistuneista kirjaimista sai tuskin selvää, ja isotätien tekemiä säilykkeitä ja isoäitiemme umpioimia vihanneksia ja äitikin oli onnistunut jättämään jälkeensä kuusi purkillista omenahyytelöä. Constance oli viettänyt koko ikänsä kellarin ruokavarastoa kasvattaen eikä ollut epäilystäkään, etteivätkö hänen purkkirivinsä olisi olleet uhkeimpia, loistaneet toisten keskellä. 
Minä (Merricat)  hautaan aarteita ja sinä ruokaa....


Goottilaisen kirjallisuuden  klassikko - Grey Gardens kohtaa tyttökirjat.... 
Tämä on omituinen ja erilainen sekä edukseen poikkeava kudelma ihmisten itselleen rakentamasta todellisuudesta, jota on vaikeaa yksiselitteisesti sijoittaa mihinkään tiettyyn genreen. Rakennelma, jossa menneisyyden pahat asiat ja tapahtumat on kuoliaaksi vaiettu ja josta pidetään kynsin hampain kiinni, jotta mahdollistuisi siedettävä elämä, jota valaisisi ja lämmittäisi rakkaus, huolenpito ja varauksellisesti vastaanotettu ystävyys. Teos ei ole missään nimessä pöylyttyneen kylmäkiskoinen, vaan siitä sinkoilee kautta linjan pieniä ilkikurisuuden säikeitä.

Kun ränsistyneestä talosta, syrjaytyneestä kyläpahasesta ja muutamasta henkilöstä saa aikaiseksi näin sadunomaisen ja lumoavan tarinan, on hyppysten toisessä päässä todellinen Kirjailija isolla K:lla.
Laura Vesannon suomennos myötäilee hienosti teoksen tunnelmaa ja virettä. Fabriikki Kustannukselle iso  kiitos tästäkin lukuherkusta!

Löysikö Lumiomenan Katja linnasta kodikkuutta selviää klikkaamalla:)

Vinha & tömäkkä lukukokemus:



keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Michael Katz Krefeld: "Sopimus/Pagten" - ex Libris...


"Sopimus", Michael Katz Krefeld, Like Kustannus Oy, 2018, 390 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Michael Katz Krefeld   (s. 1966) on palkittu tanskalainen rikoskirjailija ja tv-toimittaja. Ravn-sarjassa on aiemmin julkaistu teokset Langenneet, Kadonneet, Lahko ja Syvyyteen. Sarjan käännösoikeudet on myyty 20 maahan." (Lievelehti)


                                                               ©Thomas A.

"Etsivä Ravnin on ratkaistava tyttöystävänsä selittämätön murha, joka on piinannut häntä viisi vuotta. Vastassaan hänellä on vaarallisten ja vaikutusvaltaisten hämärämiesten klikki. Hän turvautuu vanhan vihollisensa gangsterikuningas Kaminskin apuun paljastaakseen salaliiton ja löytääkseen pirullisen tappajan, jolla on valta pahaan ja taito kadota näkymättömiin." (Takakansi)

Siinpä on ystävällemme Ravnille, Sinatran, Johnny Cashin ja
Depeche Moden tahdittamalle ja astmaattisesti haukahtelevaa, laiskasti tassuttelevaa ja kuolaavaa hännänheiluttaja Møffea ulkoiluttavalle probleemaa kerrakseen. Ajatuksiaan hän kaikuluotaa vanhassa ketsissä asustelevan, romanttisen, Informationin toimittaja  Eduardon kanssa, joka edesauttaa Ravnin lemmenkukoistusta Evan kanssa poimimalla markettikimpusta
- kukathan ostetaan kukkakaupasta - sen yhden ainokaisen ruusun pelastaakseen  Evan päivän. Ravn puolestaan lohduttelee Belindansa kanssa avioon aikovaa sulhaspoikaa  vääränväristen paikkakorttien elämää suuremman, dios mio, pinkin katstrofin kynnyksellä.  


                                   

-  Sade oli yltynyt ja ajanut Ravnin ja Møffen Biancan kajuuttaan. Turistivene ajoi ohi kanavalla. Ravn erotti huurtuneen ikkunan läpi värikkäät sadetakit,
jotka loistivat harmauden keskellä. Hänen edesään pöydällä oli Bruhnin antama kansio. Hän ei ollut avannut sitä.  Tuijottanut vain sen tahraista kantta.
Muistot Evasta tulvivat esiin. Hän oli tehnyt väärin kun oli tyytynyt jättämään asian taakseen. Se oli itsepetosta. Hän oli vain uskotellut itselleen niin,
että pääsisi elämässä eteenpäin, ja ettei hänen sisällään asuva hirviö pääsisi vapaaksi. Sama hirviö, joka oli ajanut hänet pois poliisintyöstä vuosien mittaiseen ryyppyputkeen. Hirviö, joka oli ollut vähällä tappaa hänet. Se oli tehnyt hänestä katkeran paskiaisen, jonka seuraa hän ei lopulta sietänyt itsekään.
Hän ojensi kätensä ja avasi kansion...

Katz Krefeld  ei ole jumiutunut klassiselle hyvä-paha poliisiakselille, vaikkei itse stoori korruptiovapaa olekaan, vaan on onnistunut luomaan toimivan aisaparin rouheasti rymistelevästä, shawarmalla herkuttelevasta  Ravnista ja latinalaisen eloisasta ja valoisasta Eduardosta, joiden kemiat toimivat ja persoonallisuudet synkkaavat. Kaverusten vaihe- ja tapahtumarikas matka viihdyttää, pisteenä i:n päällä symppis ja jurottava ruttunaama Møffe.

Kirjailijan tapa iskeä tarinaa ja kieputtaa juonta säilyttää vaivatta jännitteen.
Sivuja käännellessä en voinut välttyä siltä, että kanavassa kelluvat paatit ja henkilögalleria, kuten inhimillisinkin tunnoin varustettu kovanaama-gangsteri Kaminski ja näppylänaamainen, kimonossaan elegantisti teetä tarjoileva tietokonetaituri ja teinipoika Sofus, vilistivät kuvina, filminauhana silmien edessä. Aiemmin totesinkin, että sarja  toimisi eittämättä myös filmatisointina.
Setti on nyt puolivälissä, eikä jätä pienintäkään epäilyksen häivää siitä, etteivätkö loppuosat olisi yhtä rentoa ja viihdyttävää luettavaa.

Minkälaiseen sopimuksen Rakkaudesta kirjoihin Annika solmi Katz Krefeldin kanssa selviää klikkaamalla:)

Teoksen taustalta: Come fly with me...

Lennokasta viikonjatkoa:

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Sempun rakkausloma....


Hei ja hau-hau kaikki!

Mie olen Semppu 1-v ja tulin tänne Ukin ja Mummin (U&M) luo neljän päivän  rakkauslomalle. Rakkaus? No, Tarinaniskijä kysyi äskettäisillä 8-v. synttäreillään Matelta ja Husselta (M&H), että lähettekö työ taas sille rakkauslomalle?
Ja Husse vastasi, ettei vaan parisuhteen parsimismatkalle. Jotta silleen...
Veljeni Nemppa ja Unski jäivät kotiin, jossa toiset M&U hoitelevat heitä ja Juniorimurmelitrioa tällä välin.




Mie kyllä äimän käkenä ihmettelen tämän maailman paikkoja: viime kesänä,
kun myö Unskin kanssa oltiin täällä kaupunkilomalla, koko ihmisperhe matkusti kesälomalle KRoatiaan, nyt M&H ovat KRakovassa ja M&U:n kuulin höpisevän jostain KReikan  reissusta, jotta ovatko kaikki jotain  KR:aa?

Alkuun mie olin päättänyt käyttäytyä sivistyneesti ja olla vieraskorea ja vain syrjäsilmin vaivihkaa katsella pehmoista soffaa ja muhkeita laiskanlinnoja sekä isoa sänkyä noin niin kuin tulevina haltuunotettavina fasiliteetteina, kuten toiveikkaasti fantasioin. Sillä mie olen sesonkityöläinen kuten Nemppakin eli nyt pitkällä lomalla. Myö pojat aloitamme duunit Nemppa edellä elokuussa ja mie lokakuussa, ja niitä sitten painetaan urakalla aina tammikuun lopulle.
Sitten myö poijjaat veetään lonkkaa lopun aikaa vuotta. Unski ei käy töissä lainkaan, mutta se on heittänyt keikkaa ja tehnyt pentuja. Omituiselta kuulostavaa hommaa. Mie sen sijaan olen sinkkupoika, - ainakin vielä.

Toisena päivänä mie tykkäsin, jotta nyt voi nurkanvaltausta yrittää ja linnoittauduin tiukasti soffannurkkaan sillä aikaa, kun M&U nauttivat päiväpressoista aurinkoisella parvekkeella. Mutta pirskatti: häätö ja äkkilähtöhän siitä seurasi ja laiskanlinnan valtauskin meni pieleeseen. Eikä sängyn kanssa käynyt yhtään hohdokkaammin, vaikka sinne vauhtia ottaen hipihiljaa ponkaisin ikkunasta ulos tiirailemaan  sillä aikaa, kun M&U lounastivat keittiössä.
Ja vaikka ne omasta kokemuksestaan hyvin tietävät, että myö maastonakit paitsi ollaan omapäisiä, niin myös mukavuudenhaluisia ja lämpöä rakastavia tyyppejä. Murrh...  Ja tääsä miun kuka miekö? Emmiemittää-oo-tehny-ilme:




Myö on käyty pitkillä lenkeillä metsäpoluilla ja siellä miulla on käynyt hyvä flaksi, kun monet ihmiset ovat halunneet minnuu silittää ja kehuneet söpöksi - pöh, miehän olen komeapartainen, ryhdikäs ja kookas  uros 9,1 kg - tyypiksi ja kovaksi jätkäksi, mitä peuroihin tulee. Jälkimmäinenhän on tietty faktaa eikä fuulaa:)
Postia ja meilejä  on matkan varrella ollut runsaasti, täällä ruuhka-Suomessa tuo somemaailma on ylipursuavan aktiivinen. Alkuun minäpoika korrektisti vastailin kaikkiin viesteihin, mutta sitten alkoi ahistaa ja väsyttää ja nostelin vain laiskasti kinttua mokomille roskaposteille ilman pienintäkään lirautusta.

Kun myö tultiin kottiin yheltä kävelyltä oli M&U:llekin tullut postia luukusta. Mainoksia ja M:lle iso kirjekuori, johon M tokaisi jotta: joder!!  Aika fiiniä, kun ei lasten eikä koissujen kuullen saa puhua rumia, mutta äkkiäskö mie tuon espanjasta käänsin: hyi M! Se oli sitten M surullisen näköinen ja mie heti ryhdyin sitä ilahuttamaan ja hääräilemään mahdottomia: kuvitelkaa, että onnistuin jopa vauhdilla pomppaamaan sohvapöydällekin ja niin taitavasti, että hedelmäkulho pysyi paikallaan; jumppahuti!  Just silloin U:n mieleen pärähtivät matkarepussani olevat puruluut ja hää kipaisi minulle yhden.




Vau, mikä riemukas meno ja meininki: nyt saatoin esittää parhaat sirkustemppuni ja heitellä luuta korkealle ilmaan ja kieppinä hypätä sen ilmasta suuhuni, juosta riekkua ja kolistella ympäri huushollia. U&M katsoivat ensin tyrmistyneenä ja sanattomina tätä kaikkein sähäkintä ja vauhdikkainta osaamaani performanssia, jossa panin parastani. Ja onnistuinhan mie: M&U purskahtivat raikuvaan nauruun, ja mie ihan uupuneena ja helpottuneena saatoin reporankana asettua järsimään aarrettani kaikessa rauhassa. Huh, että otti lujille!!  Myö koissut kun ollaan oikeita tassuterapeutteja M.O.T.  Täs mie oon reporankana:




Kun täällä Mummolassa on ollut niin kivaa ja paljon rapsutusta ja huomiotakin olen saanut, niin päätin miekin noin niin kuin kiitokseksi kantaa korteni kekoon ja yöllä jeesata U:a. Vaikka M:lle toisin väittää, niin tuo meiän U on kova poika kuorsaamaan ja mottia syntyy rivakasti. M puolestaan on tottunut U:n yökonserttia vähän niinku päältä kuuntelemaan. Niin myö kaverukset sitten vedettiin hirsiä oikein olan takaa ja komiasti kuorsattiin. Aamusella sitten kiitoksia ja kehuja yön uurastuksesta ootellessani suureksi hämmennykseni M-rassukka kertoi yöllä havahtuneensa ja puolipöpperössä säikähtäneensä, kun kuuli U:n murisevan ja hyrisevän. Meikäpoikahan se vaan lattiatasosta U:a komppasi ja avusti, jotta saatiin kaksiäänistä musaa M:n viihteeksi ja vaihteluksi. Se kun muutoin kuuntelee usein jotain tylsää Spotifyta kuulokkeillaan.
No, kyllä se sitten heltyi meidän poikien komiata duoa kehuskelemaankin:)
Sillä sitähän se tarkoittaa, kun se sanoi myyvänsä meidät markkinoilla??

To ja pe mie sitten käyttäydyin paria juoksuhepulia lukuunottamatta ihan sivistyneiksi koiriksi, jotta tänne rauhalaan ite-lomalle uuestaankin pääsisin. Lauantain vastaisena yönä myö sitten U:n kanssa kahelleen ajaa hurautimme M&H:a vastaan lentokentälle. M ei tullut mukaan, vaan kertoi nukkuvansa kauneusuniaan. No juu, jos tarkalla silmällä katsoo niin onhan se tilkan ruttunen, vaan näinköhän tuo auttanee, skeptailen minä? Mutta muuten se on kyllä ihan silosieluinen ja jees-tyyppi. Sillä on vähän samanlainen takkutukkakin kun miulla hapsottaa päälaella...

Joten tattista vaan M&U tästä hyvästä ylöspidosta ja uusista kokemuksista! Pietään koiruudet mielissä ja ehkä sitten kesällä taas hauvaillaan ja halaillaan:)
T: Semppu, U:n jalo jahtikaveri & M:n armaskultamussukka

Psta:

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Domenico Starnone: "Solmut/Lacci" - ex Libris...


"Solmut", Domenico Starnone, WSOY, 2018, 191 s., suomentanut
Leena Taavitsainen-Petäjä.

"Domenico Starnone (s.1943 on italian nykykirjallisuuden tunnetuimpia nimiä. Hänen romaanilleen Via Gemito myönnettiin vuonna 2001 Italian arvostetuin kirjallisuuspalkinto Strega. Solmut on hänen kolmastoista romaaninsa.
Starnone on työskennellyt toimittajana ja käsikirjoittajana. Hän syntyi Napolissa ja asuu nykyään Roomassa kääntäjävaimonsa Anita Rajan kanssa. (Lievelehti)

"Solmut on kertomus avioliitosta. Niin kuin monet muutkin liitot, se on kokenut kovia iskuja, huojunut arjen alla ja natissut liitoksissaan. Ja silti se on kestänyt.
Tai ainakin päällisin puolin näyttää siltä. Vandan ja Aldon avioliiton pahin kriisi koettiin kymmeniä vuosia sitten, mutta säröt näkyvät vieläkin. Nyt kun talossa ovat enää vain he kaksi lasten lennettyä pesästä, säröt uhkaavat levitä halkeamiksi, joita kukaan ei osaa enää korjata." (Takakansi)




Uutta ja intresanttia italialaisrintamalta. Suoraan solmuisan, pitkän parisuhteen ytimeen, mitään siihen lisäämättä, miltään sitä säästämättä, piiruntarkasti. Tolstoin Anna Kareninan kuolematon toteamus pätee: Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Päteekö ja jos niin miksi näin? Lieneekin jo iäisyyskysymysten luokkaan kuuluva ja vastausta vaille jäävä kompa... Joten tyylinäytteet repien ja happamasti & auvoisen seesteisesti:

-  Siltä varalta, että olet sattunut unohtamaan, arvon herra, muistutan sinua: 
olen vaimosi. Tiedän, että se oli aikoinaan mukavaa, mutta tätä nykyä se lähinnä ärsyttää sinua. Tiedän, että sinä olet olevinasi kuin minua ei olisi olemassa, kuin minua ei koskaan olisi olemassa ollutkaan....

- Uskon, ettet ole vielä älynnyt sitä, mitä olet minulle tehnyt. Tajuatko, että minusta tuntuu samalta kuin olisit tunkenut sormet kurkkuuni ja repinyt repimästä päästyäni, kunnes sait tempaistuksi ulos sen, mikä sykkii rinnassani?

-  Illallisen jälkeen istuskellessamme huoneemme parvekkeella, satuimme usein näkemään samalla hetkellä tähden vanan, ja se riemastutti meitä. Ihastelimme yöllistä taivasta, nautimme hyväntuoksuisesta ilmasta ja jo viikon puolivälissä oli planeetta alkanut tuntua meistä ihmeeltä, ei pelkästään tuo hiekkaranta tai meri.... 

Starnone, jolla totisesti ovat sanat ja rytmiikka hallussaan,  kirjoittaa ketään säälittelemättömällä ja  hymistelemättömällä, mutta ymmärtäväisellä otteella ja veitsenterävällä piirroilla yhden kertomuksen yhdestä avioliitosta.
Näin liki viidenkymmenen vuoden kokemuksella ko. instituutiosta ja edelleen Kanssakulkijan kera hyvinkin puheväleissä olevana ynnä solmut ne umpisellaisetkin avattuina, tyydyn vinosti, mutta ilkikurisen hellästi hymyilemään...

Teos avautui helposti ja lukukokemus oli yksinkertaisesti viiltävän riemastuttava. Älykäs ja laadukas teos! Kaino toive kustantajalle: lisää suomennoksia; grazie mille!

Hyväksi lopuksi käytännön neuvo kanssasisarille Starnonen tapaan:
jos mies, joka ei koskaan ole tarjoutunut tekemään taloustöitä, alkaa äkisti haluta vapaaehtoisesti huolehtia tiskeistä ja pinkoa kohti tiskauspistettä leirintäalueella, on syytä huoleen ja tikkana tarkkailuun.

Kuinka näppärästi solmun avasi Omppu Martin/Reader, why did I marry him? selviää klikkaamalla:)

Reippaillen tai rentoutuen tahi sekä että
keväistä viikonloppua, - nyt nautitaan:

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Michael Connelly: "Yövuoro/The Late Show" - ex Libris...


"Yövuoro", Michael Connelly, Gummerus Kustannus Oy, 2018, 390 s., suomentanut Tero Valkonen.

Michael Connelly (s.1956) on Yhdysvaltojen ja koko maailman arvostetuimpia ja myydyimpiä kirjailijoita. Aikaisemmin hän oli rikosreportteri ja toimittaja,
mikä toi hänelle Pulitzer-ehdokkuuden. Lukijat ovat ottaneet Renée Ballardin avosylin vastaan, ja Yövuoro ampaisi Yhdysvalloissa myyntilistojen kärkeen. Lisäksi kirja päätyi useille vuoden parhaiden kirojen listauksille.
Connelly tunnetaan Harry Boschista ja Mickey Hallerista kertovista kirjoistaan." (Lievelehti)


"Etsivä Renée Ballard tekee töitä yövuorossa Hollywoodissa. Hän käynnistää rikostutkintoja mutta ei saa viedä niistä yhtäkään päätökseen, sillä aamuisin hänen kuuluu luovuttaa tapaukset päivävuorolaisille. Yövuoroon joutuminen on rangaistus siitä, että Ballard on syyttänyt työnohjaajaansa seksuaalisesta ahdistelusta. Ballard törmää kahteen tapaukseen, joiden uhreille hän haluaa itse hakea oikeutta. Toinen on henkitoreihinsa hakattu prostituoitu ja toinen nuori nainen, joka on saanut surmansa yökerhoammuskelussa.
Sääntöjä ja työpariaan uhmaten Ballard ryhtyy selvittämään rikoksia ja joutuu kohtaamaan oman pimeän puolensa. Ei ole sattumaa, että hän ei koskaan anna periksi, vaikka kohtaisi työssä millaisia hankaluuksia tahansa. (Takakansi)

Harry Bosch-dekkarien  Palava huone  ja  Julmat jäähyväiset  tiimoilta totesin:  konstailematon ja selkeä sekä viihdyttävä vaan ei puiseva perusdekkari ja tämänhän Connelly, jos kuka osaa ja taitaa. Horjumattomaan tyyliinsä hän tässä uutukaisessaan esittelee meille kovin miesvaltaiselle dekkaririntamalle kiilaa lyövän, eläväpiirteisen, "veikeitä" työvuoroja paiskivan, sisukkaan, omapäisen ja räväkän Renée Ballardin työparinaan toppuutteleva John Jenkis; tervetullutta ja virkistävää vaihtelua genreen. Ajankohtaisuuttakin on ilmassa äskettäisen
Me Too-kampanjan hengessä...

John Jenkins- oli tehnyt poliisin hommia 25 vuotta, ja Ballard tiesi, 
ettei miehellä ollut riittänyt enää pitkään aikaan myötätuntoa oikein kenellekään. Poliisina hän oli kyllä hyvä - halutessaan. Häneen oli kuitenkin pesiytynyt konkarille ominainen leipääntyneisyys, joka vaivasi monia muitakin miehiä. Hän halusi yksinkertaisesti rauhaa tehdä työnsä kunnolla.

Ballardin - aiemmin tuntema adrenaliini muuttui melkeinpä jyrääväksi vaikutelmaksi suonissa. Trent ei ollut hänen mielestään enää pelkkä mielenkiinnon herättänyt henkilö. Se vaihe oli jo ohitettu. 
Hän uskoi, että Trent oli hänen etsimänsä mies, eikä mikään muu vastannut sitä tietämisen tunnetta. Juuri se oli poliisin työn täyttymys. Sillä ei ollut mitään tekemistä todisteiden, lakiteknisten koukeroiden tai todennäköisten syiden kanssa. Kysymys oli puhtaasta perstuntumasta. Mikään Ballardin elämässä ei päihittänyt sitä.

Connellyn taustat ja pitkä kirjailijanura takaavat reipasotteisen kerronnan ja tapahtumapaletin alusta loppuun. Hän ei tarvitse lukijansa mielenkiinnon ylläpitämiseen tai lukukokemuksen nautittavuuden luomiseen loppuunkaluttuja, raflaavia kikkailuja roikkuvine silmineen tai repsottavine sisuskaluineen.
Ballard on ytyisä, sopivasti kimuranttiluonteinen ja hahmona edelleen kehittämiskelpoinen persoonallisuus, jolle kollegoineen ja sidosryhmineen toivoo menestystä,  pitkää uraa ja ikää kaikissa vuoroissa!  Napakka stoori & hyvärytminen dekkari, jonka seurassa mainiosti viihdyin.  Konnat kuriin!

Klikkaamalla selviää kuinka Kirjasähkökäyrän Mai yövuorossa viihtyi:)

Järjestys se olla pitää:

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Edward St Aubyn: "Loistava menneisyys/Never Mind, Bad News and Some Hope" - ex Libris...


"Loistava menneisyys. Patrick Melrosen tarina I - III", Edward St Aubyn, Kustannusosakeyhtiö Otava, Otavan kirjasto, 2018, 456 s.,
suomentanutMarkku Päkkilä.

"Edward St Aubyn (s. 1960) on kirjoittanut yhdeksän romaania. Omaelämänkerrallinen Patrick Melrose -sarja julkaistiin alun perin vuosina 1992-2012. Se nousi kulttiteokseksi ja on saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Fiktiivisen Patrick Melrosen tapaan myös St Aubyn kasvoi kaltoin kohdeltuna yläluokkaisessa perheessä ja kamppailu nuorena huumeriippuvuutta vastaan. Hän on kahden lapsen isä ja asuu Lontoossa. Patrick Melrose -romaanien pohjalta on tekeillä tv-sarja, jonka nimiroolia näyttelee Benedict Cumberbatch." (Lievelehti)

                                                          ©Timothy Allen

"Pienen Patrick Melrosen perhe viettää kesää idyllisellä Ranskan maaseudulla. Yläluokkaista brittiperhettä ympäröi peritty vauraus, mutta kukaan ei ole onnellinen. Ylellisissä juhlissa sukulaiset ja ystävät kyräilevät toisiaan kyynisinä. Julman isän päähänpistosta kauniina kesäpäivänä alkaa Patrickin rankka matka aikuisten maailmaan." (Lievelehti)

 - Romaanisarja tekee brittiyhteiskunnan yläkerrokselle julman ruumiinavauksen, jota sävyttää herkullinen pureva huumori. Ja teos tosiaan tekee sen, mitä edellä lupaa. Tavalla, josta ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa vaiko molempia.  St Aubyn puolestaan suoriutuu tyylipuhtaasti piukoin  kerronnallisin panoksin tässä kolmen ensimmäisen osan: Mitäs pienistä, Ikävä juttu ja Toivon mukaan koosteessa. Kaksi jälkimmäistä osaa ilmestynevät vielä kuluvan vuoden aikana suomeksi.

 Syviä tuntemuksia herättänyt pikku-Patrickin osuus viilsi sydäntä. Snobismi ja turhanaikaisuus ällötti ja ärsytti. Huumehäröilyissä eksyivät omat ajatukseni ihka omille teilleen ja lopun partypläjäytys kruunasi imelän, mutta vastaansanomattomasti sekä kerronnaltaan että kieliasultaan kiehtovan herkullisen kakun. Kaksijakoista, jos mikä...




Lasten kasvatuksesta:  - "Minusta kasvatuksen tulee olla luonteeltaan sellaista", David sanoi, "että aikanaan lapsi voi todeta: jos minä selvisin siitä, selviän mistä tahansa." "Tuo on järjetöntä ja sitä paitsi väärin", Anne sanoi. "Niin kuin tiedät itsekin." "Minä uskon ehdottomasti, että lapsi pitää saada venymään kykyjensä äärirajoille", Victor sanoi, "mutta olen aivan yhtä varma, että siitä ei tule mitään jos lapsella on pohjattoman kurja olo."... "Meistä on vain niin, että lellittely ei tee lapselle hyvää. Saatan olla lasten suhteen hirvittävän taantumuksellinen,
mutta minusta kaksi asiaa riittää: asiansa osaava hoitaja ja paikka Etonissa."

Patrick:  Voi jumalauta, Patrick mietti, mitä tämä porukka mahtaa tehdä päivät pitkät? Käsikirjoittaa tilannekomediaa? Hän vihasi onnellisia perheitä, joissa kaikki kannustivat toisiaan ja osoittivat toisilleen huomiota ja antoivat ymmärtää, 
että pitivät toisiaan suuremmassa arvossa kuin ketään muuta. Kertakaikkiaan kuvottavaa.

Eliitin hyveet-  Vanha väittämä, jonka mukaan jokainen tappaa sen mitä rakastaa, oli pelkkä umpimähkäinen arvaus verrattuna siihen, että jokainen muuttuu lähes väistämättä siksi mitä vihaa... 
Muistikuva isästä saattoi hypnotisoida hänet vieläkin ja houkutella hänet tahattoman jälittelyn jyrkänteelle kuin unissakävelijän. Sarkasmi, snobismi, julmuus ja petollisuus tuntuivat vähemmän luotaantyöntäviltä kuin kauhut joista ne olivat saaneet alkunsa. Mitä muutakaan hänestä olisi voinut tulla kuin kone, joka takoi kauhua halveksunnaksi? Miten hän olisi voinut lakata olemasta alati varuillaan, kun neuroottisen energian säteeet liikkuivat edestakaisin kuin valonheittimet vankileirin yllä estäen ajatuksia pakenemasta, vahtien tiukasti jokaista sanaakin.

Säädyn etuoikeitetussa (?) jäsenistössä kaikki tietävät kaikista kaiken jopa senkin mitä ao. henkilö itse ei tiedä tietävänsä ja etenkin sen, mitä kenenkään ei pitäisi eikä soisi tietävän, jollei ao. henkilö itse ota ja sillä sitten perverssiydessään ja erikoisuuden tavoittelussaan käy kehua retostelemaan. Dekandenssia, degeneraatiota ja deterioraatiota. Sisäpiiriläisyys repii hajalle  ja viiltää, mutta suojaa. Meitä taviksia puolestaan läheisyys lämmittää...

Kiitos ja kunnia mieliinpainuvasta ja tuuheasta lukukokemuksesta kuuluu
St Aubyn  uskomattoman mahtavalle kyvylle sisäpiiriläisyydestään huolimatta ja myöskin tietty osin sen vuoksi, tarkastella asioita objektiivisen oloisesti, satiirisestikin ulkoapäin, aidan takaa!  Kerronnallisesti teos on juuri sitä, mitä hyvällä kaunokirjallisuudella ymmärrän. Yksi kevään ehdottomista mahtiteoksista: ravisutteleva, inhottava ja immersoiva. Markku Päkkilältä laatujälkeä!

Henry Jamesin sanoin: Tämä englantilaisen maailman häkellyttävä rikkaus näyttäytyy joka hetki ikään kuin silhuettina, siinä missä menneisyys näyttää kasvonsa suoraan edestä.

Mitä mieltä menneisyyden loistavuudesta oli Lumiomenan Katja selviää klikkaamalla:)

Takana loistava menneisyys, - kyllä vaan ja mielenkiintoinen! Edessä loistava tulevaisuus,-  tuskinpa, mutta mikäli yhtään itsestä riippuu niin jos ei ne parhaat niin taatusti hauskimmat päivät...

Uumoilee:

torstai 5. huhtikuuta 2018

Arnaldur Indriðason: "Saksalainen talo" - ex Libris...


"Saksalainen talo", Arnaldur Indriðason, Blue Moon Kirjat Oy, 2018, 296 s., suomentanut Seija Holopainen.

"Moninkertaisesti palkittu  "Arnaldur Indriðason  (s.1961) on Islannin tämän hetken suosituin kirjailija. Hänen teoksensa ovat ajoittain pitäneet maan myyntitilastoissa useaa kärkitilaa. Kirjailijan teoksia on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Arnaldur on koulutukseltaan historiantutkija ja on työskennellyt toimittajana ja elokuvakriitikkona." (Kustantaja)

"Reykjavik on kesällä 1941 toinen kaupunki kuin ennen sotaa. Islanti on strategisesti tärkeässä paikassa ja siellä on brittiläisiä ja amerikkalaisia miehitysjoukkoja. Kauppamatkustaja ammutaan Yhdysvaltain armeijan käyttämällä pistoolilla, ja nuori rikospoliisi Flóvent saa tehtäväkseen tutkia juttua yhdessä yhtä nuoren kanadalaisislantilaisen sotapoliisin Thorsonin kanssa.
Mikä on miehitysjoukkojen osuus ja mikä rooli on saksalaisella talolla, sen asukkailla ja menneisyyden tapahtumilla? Flóvent ja Thorson ovat aiemmin esiintyneet romaanissa Varjojen kujat." (Takakansi)




Arnaldurin aiemmista: Reykjavikin yöt ja Varjojen kujat  on kirvonnut seuraavaa: teos oli lukukokemuksena kerrassaan sympatiaa herättävä ja tasokas. Kirjailijalla on hyvä psykologinen silmä, rauhallinen ja konstailematon  sekä varmaotteinen kerrontatyyli ja totean mielihyvin heti kättelyssä, että samat ominaisuudet tekivät tästäkin lukukokemusta miellyttävän.


Flóvent- yritti muistaa miten rikospaikalla kuului käyttäytyä. Murhia kun ei Reykjavikissa sattunut joka päivä, ja hän itse oli työskennellyt poliisissa vasta suhteellisen vähän aikaa, oli kokematon ja halusi edetä varovaisesti.
Hän oli ollut rikospoliisissa vasta muutaman vuoden. Lisäksi hänellä oli kokemusta, Edinburghin poliisin rikososastosta, jossa hän oli puolisen talvea laajentanut rikostuntemustaan. 

Thorson:   - Ihaillessaan rakennusta Thorson ajatteli, millainen mullistus miehityksen oli täytynyt olla niin vähäväkisessä ja alkukantaisessa maassa. Tyynenä kevätpäivänä vuotta aikaisemmin oli maailmansota kaikkine myllerryksineen kolkuttanut reykjavikiläisten oville ja keikauttanut kaiken ylösalaisin. Thorson ja muutama muu kanadalainen vapaaehtoinen rivisotilas oli saapunut Islantiin Britannian kuninkaallisen maihinnousujoukkojen 2. pataljoonan riveissä. Hampaisiin saakka aseistettuina he marssivat kohti maan tärkeimpiä hallintorakennuksia ja näkivät omin silmin kaupunkilaisten hämmennyksen. Paikalliset epäilemättä pelkäsivät että se merkitsi alkua tapahtumille, joiden jälkeen mikään maassa ei olisi niin kuin ennen.

Islanti on jo  maana kiinnostava omassa ylhäisessä yksinäisyydessään eikä islantilaiskirjoilijoilta tyrkyksi asti suomennoksia Laxnessia ja Sjøn tuotannon esim. Poika nimeltä Kuukivi  lisäksi ole tarjolla, joten Arnaldurin Rämeestä (2003) alkanut sarja on ollut enemmän kuin tervetullut.

Indriðasonin kerronta on seesteistä ja luontevasti sekä luonteikkaasti soljuvaa, vaan ei suinkaan pitkäpiimäistä. Historialliset tapahtumat, miljöö ja henkilöt löytävät vaivatta oman paikkansa tarinassa. Aisapari Flóvent & Thorson herättää alun hapuilussaan ja kehittymisessään äidillisiä sympatioita, ja muillakin henkilöhahmoilla on riittävästi karaktääriä. Tasapainoista ja lukunautintoa tuottavaa jälkeä!

Talossa vieraili:

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Elif Shafak: "Eevan kolme tytärtä/Three Daughters of Eve" - ex Libris...


"Eevan kolme tytärtä", Elif Shafak, Gummerus Kustannus Oy, 2018, 484 s., suomentanut Sari Karhulahti.

Elif Shafak  (1971) on palkittu turkkilainen nykykirjailija. Hän on myös inspiroiva yhteiskunnallinen keskustelija, joka tunnetaan muiden muassa naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolestapuhujana. Shafikin teoksia on käännetty yli 40 kielelle, ja hän on ollut ehdolla mm. Orange Prizen, MAN Asian Prizen. Baileys Prizen ja IMPAC Dublin Awardin saajaksi. Hän asuu Lontoossa. (Lievelehti)



"ISTANBUL, 2016: Peri, varakas turkkilainen kotirouva, on matkalla eliitin illalliskutsuille, kun kerjäläinen nappaa hänen käsilaukkunsa. Laukusta putoaa vanha valokuva, joka esittää kolmea nuorta naista ja yliopiston professoria.
Kuva tempaa Perin takaisin opiskeluaikoihin.

" OXFORD, 2000:  19-vuotias Peri kohtaa Oxfordin yliopistossa karismaattisen mutta kiistellyn professori Azurin, joka opettaa vaativissa seminaareissaan Jumalasta ja etsii dialogia eri maailmankatsomusten välille. Azurin oppilaita ovat myös Perin uudet ystävät: vapaamielinen, kärkevä Shirin ja huivia käyttävä vakavahenkinen Mona. Syntinen. Uskova ja Epävarma." (Takakansi)

Turkkilaista kirjallisuutta ei ole tullut Orhan Pamukia lukuunottamatta juurikaan luettua, Shafak oli uusi tuttavuus ja vaikka  kirjan esittely herätti pieniä arveluja sisällön laadusta, niin uteliaisuus voitti ja toden totta kannatti!
Tarina kulkee Perin kautta kahdessa aikatasossa ja kultturimaisemassa. Uskonnon kaikkivoipaisuus ja naisen alistettu asema Turkissa ja hänen omien vanhempiensa keskenään  erilaiset katsantokannat joutuvat törmäyskurssille Oxfordin opiskelijamaailmassa Perin hahmottaessa ja etsiessä omaa maailmankatsomustaan.   Herää paljon kysymyksiä - myös lukijalle -,
mutta kysymykset ovat vastauksia tärkeämpiä, vai ovatko!?

Azurin, jonka koiran nimi on - kuinkas muuten -  Spinoza , Pyhässä  opetussuunnitelmassa etisitään ymmärryksen kehittymiseen tarvittavia älyllisiä työkaluja ja opetellaan keskustelemaan kaikista mahdollisista aiheista ilman kiihkoilua ja ahdasmielisyyttä. Kunnioitettava ja kaikin tavoin kannatettava tavoite.

Seminaarin tarkoitus: 
1) lisätä empatiaa, tietoa, sopua, viisautta eli sophosta, jumalkuvaan liittyvissä asioissa.
2) etsiä erilaisia vastauksia aikamme vaikeimpiin kysymyksiin
3) rohkaistua ajattelemaan kriittisesti ja perustellusti aihetta, joka on keskeisessä asemassa paitsi teologiassa ja filosofiassa myös psykologiassa, sosiologiassa, politiikassa ja kansainvälisissä suhteissa
4) lähestyä universaaleja pulmia ilman kaavamaisia hokemia, tietämättömyyttä, fanaattisuutta ja sitä pelkoa, että loukkaa muita
5) lyhyesti sanoen hämmentää ja hämmentyä...


Jos tällainen älynystyröitä aktivoiva ja niiden rajoja koettelva seminaari luentojen sijaan olisi ollut tarjolla aikoinaan, olisin pyrkinyt lennosta osallistumaan siihen.
Me jokainen elämme omassa ympyrässämme,  kuplassamme ja maailmankatsomuksemme varassa, mutta on turha kuvitella, että kanssaihmistemme todellisuus olisi omamme kaltainen. Ymmärryksestä,  suvaitsevaisuudesta ja kunnioituksesta tahi empatiasta ole ylitarjontaa...

-  Elämä on ympyrä, ja ympyrän kaaren jokainen piste on yhtä kaukana keskustasta, jota voi sanoa Jumalaksi tai joksikin aivan muuksi... 

Jäinkin miettimään, mitä siellä oman ympyräni keskustassa, ytimessä on;
paitsi Spinoza... Mitä Sinun ympyräsi keskipiste kertoo?

Täyteläinen teos pulppuaa useita inhimillisä ja universaaleja teemoja, jotka kirjailija osaa taidokkaasti palastella omiksi kokonaisuuksikseen ja toisaalta  nivoa toinen toistensa lomaan, jolloin lukija ei urvahda niiden kuorman alle vaan hänelle jää väljästi tilaa pohdinnoille ja tekstin herättämille omakohtaisille kysymyksille. Henkilötarinat ja -suhteet kulkevat hyvässä balanssissa suurempien teemojan kanssa.  Shafakin omaleimainen tapa kertoa imaisi lupaa kysymättä mukaansa ja lukukokemuksesta muodostui immersiivinen ja kompakti. Kerrassaan mainio tuttavuus! Sari Karhulahdelta taidokas ja korkean laatuluokan suomennos.

-  Ei ole viisautta ilman rakkautta. Ei ole rakkautta  ilman vapautta. 
Eikä ole vapautta, ellemme uskalla jättää taakse sitä, mitä meistä on tullut...

Hämmennettynä ja  hämmentyneenä:

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Ari Räty: "Varjomies" - ex Libris...


"Varjomies", Ari Räty, Kustannusosakeyhtiö Tammi. 2018, 309 s.

Ari Räty  (s.1968) asuu Lappeenrannassa ja on työskennellyt muun muassa veneenrakentajana, laituriyrittäjänä sekä työtoiminnan ohjaajana vankilassa. Hänen esikoisromaaninsa Syyskuun viimeinen oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2016."(Kustantaja)

"Moottoritien varressa räjähtää Mersu. Matkustajan paikalta pakenee viime tingassa vaikutusvaltaiseen latvialaiseen rikollisliigaan kuuluva nainen. Rikoskomisario Hagman on hetkeä aiemmin irtisanonut liigan kanssa solmimansa yhteistyösopimuksen. Enää tulli ei tule katsomaan sen tekemisiä sormien läpi. Syrjäisessä vankilassa istuu tuomiotaan mies, joka tunnetaan nimellä Syyskuu. Hän on tappanut palopommilla kauppamatkustajan ja saanut teostaan elinkautisen. Samalle osastolle saapuu vanki, jota Syyskuun käsketään pitää silmällä, sillä Hagman ei halua tämän sotkevan liiketoimiaan. Syyskuu tottelee. Hän tietää, että Hagman on mies jota kukaan ei halua suututtaa." (Takakansi)




Räty aloittaa räväkästi. Hän viruttaa henkilöhahmojaan vankilassa ja pyörityttää huumekuvioissa, - kaksi oleellista seikkaa, jotka henkilökohtaisesti olen päättänyt elämässä jättää väliin. Eivätkä korruptoituneet poliisitkaan mielenmaisemaani istu, muttei tuo näin fiktivisenä  suksiamme ristiin vie. Rikoskomisario Hagmanilla ovat asianmukainen viranhoito ja pimeät businekset,  kuten puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin. Pahiksetkin ovat hyviksiä ja päinvastoin ynnä värikkäässä, psykologisesti nokkelasti luodussa henkilögalleriassa taivaltajia riittää: Tony Sonera, mielenkiintoinen persoona Idiootti, Vanha rouva vallankahvassa organisaatioineen ja hänen iäti uskollinen adjutanttinsa Vepsä, Sukeltaja, Autio jne.

-  Kivet liikkuvat toisiaan vasten, helisevät vaimeasti. hiekka niiden alla kihisee
kun vesi kohoaa ja vetäytyy taas. Kellertävänvalkoinen roskainen vaahto kiemurtelee, kuivahtaa, kiemurtelee. Pilvi liukuu hitaasti auringon edestä.
Poika siristää silmiään, kyyristyy hiukan eteenpäin. 
Hän maistaa auringonpaisteesta kohoavan kuumuuden värit: kuumuus on kirkkaanvihreä ja oranssi. Se on kova karamelli ja tahmea tomusokerilla puuteroitu leivos.

Räty on luonut tuuheankepeän dekkarin, jossa  lyhyet luvut henkilörunsauden ja tapahtumarikkauden keskellä toimivat hyvin. Kirjailija on näppärä luonnonkuvausten kautta visioidun tunnelmain luoja. Iloisesti yllättävä seikka, joka ronskiuden ja kursailemattomuuden kontrastina toimii tasapainottavasti edukseen.  Pieni karsiminen ja selkiyttäminen, loppuhionta eivät olisi olleet kokonaisuudelle  pahitteeksi. Summa summarum: näin pääsiäisaikaan luudilla ratsastavan, viuhuvan noitakomppanian korvikkeeksi ihan kiva tuttavuus, sopivasti ytyä ja persoonallista otetta!

-   Miten kauas valosta ihmisen on mahdollista kulkea?

Hyvä kysymys,  mutta minä tyttö se lähden kulkemaan lenkkipoluille valoa kohden, joten

ratevia pyhien jatkoja:

torstai 29. maaliskuuta 2018

Iloista pääsiäistä...


 Larin- Kyöstin sanoin:
 




Tuli tuttu kevätkulta 
Lumen alta pistää multa,
Puro pulppuva rinteillä tanssia saa,
kevät riemua laulavi ilma ja maa,
Ja ääretön taivaskin seestyy
Ja lämpimän aika eestyy
Ja tuulikin tuoksuja tuo.

Taasen soivat vaskikellot,
Lämpöön elpyy oraspellot,
Sirot kukkaset nostavat pienoisen pään,
Sinisirkkuset soittavat niemissään
Ja nurkkihin lehväisen orren
Vie peipponen mättäältä korren
Ja mökkinsä pystyttää. 

Nyt on soilla, mailla juhlaa,
Päivä säteitänsä tuhlaa,
Ukko nuortuvi niin kuni harmaja puu,
Poian posket ne kauniiksi ruskettuu,
Soi loilotus, luikku jo raikuu
ja kunnaat ne kummasta kaikuu,
Kun käkönen kummulla soi.







Lystikästä & lupsakkaa pääsiäisaikaa:

tiistai 27. maaliskuuta 2018

J.S. Monroe; "Löydä minut / Find me" - ex Libris...


"Löydä minut ennen kuin on liian myöhäistä", J.S. Monroe, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 431 s., suomentanut Arto Schroderus.

"J.S. Monroe  (s.1966) on brittiläinen journalisti ja kirjailija, joka on julkaissut viisi vakoojaromaania omalla nimellään Jon Stock.  Opiskeltuaan Cambridgessa englannin kieltä hän kirjoitti lukuisiin päivälehtiin ja lähti muun muassa
Daily Telegraphin kirjeenvaihtajaksi Delhiin. Monroe asuu Wiltshiressä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa." (Lievelehti)

                                                               ©Hilary Stock


"Yön pimeydessä nuori nainen  syöksyy aaltoihin ja katoaa.  Rosan itsemurha järkyttää kaikkia mutta tavallaan se on ymmärrettävää, onhan hänen isänsä juuri kuollut ja opiskelu Cambridgessa luo kovia paineita. Mutta onko tässä koko totuus? Viisi vuotta myöhemmin läheiset ovat hyväksyneet Rosan kuoleman - kaikki paitsi Rosan poikaystävä Jar. Kuin riivattu Jar etsii Rosaa ja näkee hänen kasvonsa joka puolella. Psykologin mukaan kyse on vain hallusinaatioista.
Sitten Jar saa käsiinsä viestin: Löydä minut." (Takakansi)



Uusi tuttavuus on aina mielenkiintoinen etenkin, kun kirjailijan tausta on kohdillaan. Uteliaasti siis ryhdyin sivujen kääntelyyn. Teos alkaa hämyisen venkoilevasti opiskelijamaailman pyörteissä ja ensimmäisen lukurupeaman tulema laittoi vahvasti epäilemään päähenkilö Jarin mielenlaadun terveyttä harhanäkyine ja vainoharhaisuutta lähentelevine otteineen. Ehdin jo tuumailla joutuneeni hourahtaneille poluille, joista aloin kaipailla pikaista ulospääsyä,
mutta kerronnan laatu oli sitä luokkaa, että päätin jatkaa vielä iltaisen lukurupeamani verran Monroen kyydissä.

Dekkari pitää sisällään moniaita elementtejä: salaperäinen Eutychus-projekti,
MI5 & MI6 vilahtelevat Oxbridgen menestyneiden opiskelijoiden olalle taputteilijoina, Le Carré ja Len Deighton näyttäytyvät sivuilla, Quantanamo Bayn vankileiri ja Martin Seligmanin kyseenalainen teoria opitusta avuttomuudesta ovat keskiössä. Intia-osuudet ovat elävästi luotuja.

Rosa:  - Mieli maassa tänä iltana. Olin toivonut, että auttaisi jos pääsen Cambridgestä pois Jarin kanssa ja menen käymään tätini luona, mutta nämä vajoamiset muuttuvat aina vain pimeämmiksi, ja joka kerta tuntuu siltä, 
että mahdankohan enää päästä takaisin pintaan. Aivan kuin lipsahtaisi kalliolta mustaan aineeseen ja uppoaisi sen sisään valon ulottumattomiin niin syvälle, ettei enää näe mitään eikä pysty hengittämään....

Teos on paikoin vastenmielinen, suorastaan etova kuvatessaan asioita,
kokeita, joita yksiselitteisesti  ei olisi saanut / saisi koskaan todellisuudessa mielestäni tapahtua, ei Guantanamossa eikä missään muuallakaan, ei lääketieteen kehityksen eikä minkään muun nimissä.

Monroe pitää lukijansa valppaana ja varuillaan, tekstiasu ja  sananpyöritys toimivat hyvin tuoden esiin ihmismielen herkkyyden ja kaipauksen kuin myös pohjattoman synkät syöverit ja mielenmaisemat.  Homo homini lupus!
Teos jätti minut lukijana ambivalenttiin ja hämmentyneeseen mielentilaan.

Olisikin varsin mielenkiintoista lukea joku omalla, Jon Stockin nimellä kirjoitetuista vakoiludekkareista, jotta selviäisi onko tämän dekkarin julmuusryöpytys kannanotto vai silkka tehokeino...
Ilman muuta J.S. Monroe on kirjailija, toimivien henkilöhahmojen rakentaja ja herkkäsorminen tunnelman virittäjä sekä sielunmaisemain luotaaja, joka on tehnyt taustatyönsä mainiosti; kiinnostava tapaus!  Arto Schroderukselta laadukas suomennos.

Loppukevennys etulehdeltä:

Vaikka olen vanhus ja vaeltanut
halki niittyjen ja kukkuloiden,
otan selvää mihin hän on mennyt
ja suutelen hänen huuliaan ja pitelen käsiä
(W.B. Yeats, Vaeltavan Anguksen laulu) 


Klikkaamalla selviää mitä Annika / Rakkaudesta kirjoihin löysi tästä dekkarista:)

Pää pyörällä:

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Pirteää palmusunnuntaita...


 Taustasta SKS Tietopaketit vuotuisjuhlat:

"Suomalais-ugrilaisilta kansoilta tunnetaan tapa karkottaa oksanheilutuksella pahoja henkiä esim. hautajaisissa. Itä-Euroopassa vitsat ovat liittyneet palmusunnuntaihin tai jo edeltävään lauantaihin. Karjalassa, Savossa ja itäisillä lähialueilla ovat sekä ortodoksit että luterilaiset, etenkin nuoret, nousseet varhain herättämään vielä nukkuvia perheenjäseniä, sukulaisia ja naapureita lyömällä heitä koristelluin pajunoksin ja lausumalla tilanteeseen kuuluvaa sanakaavaa. Tätä on nimitetty virpomiseksi, ja virpoja on tullut viikon päästä pääsiäisenä noutamaan palkkansa. Virvottavalle jätettyä virpovitsaa vastaan on saatu kananmuna tai muita elintarvikkeita, kokonainen ateria, joskus myös rahaa. Toimitus on tehty Jeesuksen alkuperäisen palmutaipaleen muistoksi. Se on käynyt siunauksesta, tuonut terveyttä ja karkottanut pahaa. Pajunoksissa on jo vanhastaan ollut taikavoimaa, ja oksia on lisäksi siunattu jumalanpalveluksen yhteydessä. Kolmihaarainen oksa on muistuttanut Isästä, Pojasta ja Pyhästä hengestä. Saatu oksa on pitänyt säilyttää näkyvällä paikalla - ortodokseilla ikonin päällä - ja sen voimaa on voitu hyödyntää esimerkiksi karjan uloslaskussa keväällä.




Virpomiseen liittyi jo 1800-luvulla runsaasti muuntelua. Virpomalukujen tyyli vaihteli tilanteesta riippuen hartaudesta ilkeilyyn. Aikuisten palkkana saattoi olla viinaryyppy ja lasten saamat kananmunat vaihtuivat suklaisiksi. Etenkin luterilaisilla tapa sai myös köyhäinavun luonteen: varattomampi virpoi varakkaampaa. Karjalan siirtoväen ansiosta virpomistapa tuli toisen maailmansodan sodan jälkeen tietoon kaikkialla Suomessa. Viime vuosikymmeninä itäinen virpominen alkoi taajamissa sekoittua läntiseen pääsiäislauantain lastenperinteeseen: pikkunoitina kiertelyyn. Virpojan tavalliset sunnuntaivaatteet vaihtuivat trullin varusteisiin, virpomisaika siirtyi keski- tai iltapäivään ja palkka alettiin vaatia välittömästi. Myös virpomaluvut kävivät lyhyemmiksi ja yksipuolisemmiksi, ja oksakin saattoi jäädä antamatta virvottavalle. Ortodoksit ja karjalaiset ovat muistuttaneet mieliin tavan alkuperäisiä muotoja ja sisältöjä. "Oikeista" ja "vääristä" virpojista kiistely tiedotusvälineissä on muodostunut jokavuotiseksi pääsiäisperinteeksi."




Omiin lapsuuden virpomiskierroksen perinteisiin kuului virvottavan yllättäminen petin pohjilta, eikä koskaan huomiota herättänyt - innoissaan kun oltiin -
se, että esim. Mummi & Ukki sieltä viltin alta pönkivät pystyyn täysissä tamineissa.
Palkka haettiin vasta viikon päästä pääsiäispäivänä. Omien poikiemme kanssa pidettiin yllä perinnettä ja usein turnee pakollisine kahvitteluineen venyi koko päivän mittaiseksi maratoniksi, jonka seurauksena massut iltasella olivat killallaan kipristelevät.

Eilisillä Tarinaniskijän vauhdikkailla ja hilpeillä 8-vuotissynttäreillä tulimme jo ennakkoon virvotuiksi, mikä meitä isosti ilahdutti:) Virvottavaksi tulemisella on edelleenkin suuri hyvää onnea ja terveyttä tuova "maaginen" merkitys meille, joten näissä merkeissä hyvät lukijat:

Virpoin varpoin
tuoreeks' terveeks'
tulevaks' vuueks'
saanks mie munan va' kanan?


Virpovitsan varressa:

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Geir Tangen: "Sydämenmurskaaja / Hjerteknuser" - ex Libris...

"Sydämenmurskaaja", Geir Tangen, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018, 460 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Geir Tangen  (s 1970) työskentelee yläasteen opettajana ja pyörittää Norjan suosituinta rikoskirjallisuudelle omistettua blogia. Norjassa ylistäviä arvioita saanut ja jo 15 maahan myyty Maestro aloitti Viljar Ravn Gudmundssonin ja
Lotte Skeisvollin tutkimuksista kertovan sarjan, jota on käännetty 14 eri kielelle. (Lievelehti)

                                                               ©Haakon Nordvik

"Ulkomaalaistaustaisia nuoria alkaa kuolla Haugesundissa. Onko murhiin syynä kannatustaan nostattava äärioikeistolaisryhmä vai nuorten keskinäiset kiistat?
Murhatutkinta koskettaa toimittaja Viljar Ravn Gudmundssonia painajaismaisen henkilökohtaisesti: hänen 17-vuotias poikansa Alexander herää juhlien jälkeen murhatun tytön vierestä, ja todisteet viittaavat Alexanderin syyllisyyteen.
Viljar alkaa tutkia tapausta omin päin, mutta saa pian avukseen rikostutkija
Lotte Skeisvollin." (Lievelehti ja takakansi)




Maestrosta, trilogian ykkösosasta totesin ensalkuun odottaneeni maestron luoman sinfonian pääsyä täyteen äänimaailmaansa ja esiripun nousua.
Mutta myös, että norjalaisdekkarintama on Tangenissa saanut jykevän vahvistuksen. Sydämenmurskaajakin pärähtää käyntiin täysin fanfaarein,
jonka jälkeen yksittäiset soittimet pääsevät framille taidokkaine sooloineen.
Dekkari tarjoaa mitä vivahdekkainta Jaakopinpainia, teorian katalysaattorimurhasta ja kuvaa onnistuneesti Viljarin aiemmin kaaosmaista aivokopan sisältöä nyttemmin riehuvalla Somalian sisällissodalla.

Viljar Ravn:  - Joskus tulee hetkiä jolloin tajuamme, että kaikki mitä olemme elämästä tienneet on pelkkää harhaa. Että todellisuus on kaksiulotteisia ilmakuvia, joissa kaikki merkitykselliset yksityiskohdat ovat hämärtyneet harmaiksi varjoiksi. Näinä häipyvän lyhyinä hetkinä ymmärrämme, 
miten vähän tiedämme ja miten avuttomia olemme. 

Lotte:  - Koko poliisiuransa ajan Lotte oli toiminut määräysten mukaan. Noudattanut pienintäkin pykälää pilkulleen. Ei ollut koskaan epäröinyt. 
Ei yrittänyt pakoilla velvollisuuksiaan. Ei rikkonut ainuttakaan sääntöä.
Oikeastaan tuntui mahdottomalta kastella siementä, joka nyt iti hänen sisimmässään. Se oli vastoin kaikkea mihin hän oli uskonut niin monet vuodet.

Patriootit:  - Kuunnelkaa minua! Unohtakaa mitä ihmiset sanovat. 
Me emme ole natseja. Sellaiset idioottimaiset väitteet ovat raivostuttavia!
Ne todistavat, miten täydellisesti anglo-sionistinen valtaeliitti on aivopessyt Norjan. Me...te ja minä me olemme patriootteja. Se on aivan toista... 
Jahans, sanon tähän minä...

Tangenin tekstistä pidän. Se on luonteikasta kauttaaltaan ja kulun vaivattomuus lukijamyönteistä. Kirjailijan tapa kertoa, tuottaa tekstiä ja punoa juonenlonkeroitaan on miellyttävä ja kiintoisa. Varsinaiset välkkyvähaarniskaiset sankarit valkoisine ratsuineen loistavat poissaolollaan, tilalla ovat ihmiset haavoittuvuuksine päivineen, mikä antaa tekstille uskottavuutta ja todentuntuisuutta.

- Sokea puolikuollut toimittaja ja pyörätuolissa istuva entinen narkkari.
Melkoinen tiimi. Norjan oikeuslaitos ei aavistakaan, mitä sillä on vastassaan.

Kuten ei lukijakaan antaessaan pikkusormensa sydämenmurskaajalle.
Lukukokemus lupaa hyvää Tangenin kirjailijauran jatkumiselle.
Odotankin mielenkiinnolla, kuinka trilogian loppuosa lunastaa ne kahden edeltäjänsä luomat lupaukset ja lukijoissaan herättämät odotukset sekä millaiseen pakettin Tangen kokonaisuuden käärii, kuinka kovaan loppurutistukseen hän yltää  ja mikä näin lukijana tulee olemaan loppupäätelmä tästä triosta.

Samanlaiset kuin kaksi vesipisaraa
niin hän ainakin vakuuttaa
Laulua soitan jota ennen lauloit
kunnes nukahdin

Ennen vain vähän ymmärsin
nyt ymmärrän kaiken kuin sinäkin
Sormustasi pidän sormessain, siinä lukee
Olet minun sydämenmurskaaja

Tanja Mertanen: tervetuloa mukaan matkalle ja vaihtamaan kommentteja, toivottavasti viihdyt näillä poluilla:)

Tätä sormusta sormeensa mieluusti sovitteli:

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Sara Blædel: "Uhrilehto / Dødesporet" - ex Libris...


"Uhrilehto", Sara Blædel, Karisto Oy, 2017, 335 s., suomentanut Virpi Vainikainen.

"Sara Blædel (s.1964), jota myös Tanskan dekkarikuningattareksi tituleerataan, työskenteli sanasokeudestaan huolimatta toimittajana ja pyöritti omaa skandinaavisiin dekkareihin erikoistunutta kustantamoa ennen kirjailijanuraansa. Blædel asuu Kööpenhaminassa poikansa Adamin ja koiransa Cajsan kanssa. Hänen kirjojaan on julkaistu 34 maassa. (Lievelehti)

"Etsivä Louise Rick ei haluaisi olla vanhan nurkkakuntaisen kotikylänsä Hvalsøn kanssa missään tekemisissä, mutta 15-vuotiaan aasauskoisen pojan outo katoamistapaus ei jätä Louiselle vaihtoehtoja. Uhritammi, tuonentie, suojeluspuu... kylässä riittää merkkejä aasauskosta, mutta myös vuosikymmeniä vanhoista kaunoista ja liittolaisuuksista. Louise päättää samalla tutkia, oliko hänen poikaystävänsä kauan sitten Hvalsøssä tapahtunut kuolema sittenkään itsemurha..." (Takakansi)  

 
Uhrilehto on Sara Blædelin Louise Rick -sarjan viides suomennos ja oma ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon. Samalla tuli tehdyksi sukellus skandinaavisen muinais-  ja aasauskonnon synnyille syville Odinin ja Thorin maailmaan; mielenkiintoisia kohtaamisia molemmat!
Aiheesta lisää: Muinaiset kulttuurit/Viikinkiajan uskomukset.
 
Louisen ja työpari Eikin rinnalla tapaamme myös urisevan, kekseille lämpenevän, eläköityneen voileipiäkin mussuttelevan poliisikoiran, sakemanni Charlien.
Tarina pitää sisällään kimurantteja ihmissuhteita ja menneisyyden haamuja, käsittelemättömiä sisäisä möhkäleitä kuin myös pikkupaikkakunnan sisäänpäin lämpiävyyttä ja yhden köyden vetämistä sekä vaikenemista.
Ollaan valaveljeksiä ja pidetään toinen toistensa puolta kuten Odin ja Loki. Törmätään Nidstangiin, kiroamispaaluun hevosenpäineen, kuten mafiassa ikään...

Sune-  oli odottanut riittiä monta kuukautta, sekä itse aikuistumisrituaalia että siihen liittyviä pitoja. Koettanut kuvitella, miltä tuntuisi lähteä kotoa lapsena ja palata joskus yöllä aikuisena miehenä. Ainakin häntä sen jälkeen kohdeltaisiin aikuisena, hänellä olisi aikuisen velvollisuudet ja oikeudet. Muut hänen luokallaan oli jo konfirmoitu, mutta aasauskoinen Sune vahvistaisi uskonsa vasta viisitoista täyttäessään. Eli tänään.

 -  melkein näki silmissään kuinka isä koetti kietoa häntä ryhmänsä pauloihin. Pauloihin, jotka kiristivät, upposivat lihaan ja raastoivat kuin Midgårdsormen. Maailmoista keskimmäistä, ihmisen kotia, ympäröivä maailmankäärme,
joka puri itseään häntään.  Ei sinun tarvitse päättää tänään. Sovitaan, että minä tulen huomenna takaisin. Tiedä kuitenkin, että jos jatkat vastusteluasi, jäät yksin. Aivan yksin. Niin kuin polvelle ottamaton lapsi.
Sune tiesi, mitä se merkitsi. Polvelle ottamatonta lasta ei kukaan ollut hyväksynyt omakseen. Lapsen sai jättää heitteille, elleivät vanhemmat katsoneet voivansa huolentia siitä. Sune oli otettu polvelle nimenantojuhlassa, silloin hänen vanhempansa olivat virallisesti sitoutuneet pitämään hänestä huolta. Hän oli ollut aivan pieni eikä muistanut rituaalista mitään. Mutta koskaan hän ei ollut kuullut, että polvelleoton saattoi myös perua.

Muinais- ja aasauskontojen jäljillä kulku oli erittäin kiehtovaa. Kuitenkin jäin jälleen kerran pohtimaan tuota uskontojen, uskomusten ja -ismien aatemaailmoja ja niiden paino-/puristusvoimaa yksittäiseen ihmiseen nähden.
Samoin kuin yksilön halua kuulua johonkin "salaseuraan" liehuvine kaapuineen, mahtipontisine rituaaleineen, arvonmerkkeineen, statuksineen  ja vannoittuine valoineen päivineen. Rauhoittavat rituaalit? Turvallisuudentunteen/viitekehyksen  hakeminen? Me vastaan ne muut?

Blædelin kerronta kulkee pohdiskelevan luontevasti ja henkilöhahmoilla on riittävästi lihaa luidensa ympärillä. Kieliasu on selkeä ja mukavalukuinen.
Tarina kulkee ikäänkuin aasakultin sisältäpäin ja kertojaääneksi valikoitui minulle Sune, joka myös nuoren ihmisen mietteineen sekä epätoivoisinekin yrityksineen ymmärtää ja arvottaa aikuistumisensa maailmaa on persoonana suorastaan kainaloon kätkettävä, syliin suljettava ja pahalta piilotettava.
Ihan näppärä kokonaisuus ja tuttavuus:)

Näinhän se kuitenkin menee, että  kerran polvelle otettu polvellani pysyy ja kerran syliini suljettu sijansa pitää:)

Aurinkoa, valoa & iloa viikonlopulle:
 

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Kauksi Ülle: "Maaemon lapset" - ex Libris...



"Maaemon lapset - Runoja 1987 - 2012", Kauksi Ülle, Palladium kirjat, 2018, 82 s., suomentanut Hannu Oittinen, kannen kuva ja kuvitus Evar Riitsaar.

"Etelävirolaisen runouden hallitseva kuningatar Kauksi Ülle (s. 1962) tekee tässä kirjassa toisen virallisen vierailunsa Suomen kamaralle, pohjoisten kielisukulaistensa pariin. Runoilijan laajasta tuotannosta Maaemon lapset poimii tekstejä vuodesta 1987 aina tälle vuosikymmenelle asti.
Aiemmin julkaistujen suomennosten ohella valikoima sisältää tuunattuja sekä uusia käännöksiä."(Takakansi)

 

 

 

No tässäpä meillä vekkuli uusi tuttavuus lahden tuolta puolen. Sekalainen valikoima vanhahtavaa kalevalaistyyppistä runoelmaa ja toisaalta räväkämpää ohjeistusta ihmispoloille ja tyttösille:

 

Isoäiti tuli lypsyltä ja sanoi:

Mene tyttö, 

kun sydän kutsuu,

opit sen 

sinäkin vielä.

Oletko muka nähnyt,

että hieho ei huoli

sonnin puskuista.

Elät vain kerran,

synnyt vain kerran,

rakkaus ja kuolema vie kumpikin...

 


                                                              © Harri Sundell

                                             Kuvassa: Kauksi Ülle & Evar Riitsaar 

 

 

 Varoituslaulu neitokaisille:

 

Luoja naista armahtakoon,

Maria sitä varjelkoon

joka elää aikanamme

hiukset vallan värjättyinä

tukka tuiki tupeerattu

sävytetty sävy sävyyn

kauniisti kasvot kalvakoitu

punat pantu poskillensa

sinet sievään silmän päälle

kulmakarvat kiskottuina

toiset tehdään rauhasetkin

kellä pannaan paljon päälle

liikaan vielä lisättäneen

silikonein sievistellen

rasvaimuin vyörytellen

kinttuloista kitsastellen

peräpeilit piilutellen

ettei jää perseestä tukea

ettei reikää pierun päästä... 

 

 

No, totuuden nimessä: tuo pieru-sana vähän arvelutti vaikken hienojen helmojen kantajaksi lukeudukaan, meilläpäin kun ilmiö on tunnettu nimellä tuhnu tai haaranapsu. Enkä nyt tuohon  veljeskansamme edustajan riimittelyyn keksi enempää tunteiden tulkintaa, mutta näin kevätauringon ilkikurisesti silmäkulmia kutitellessa, istui tämä kooste positiivisesti ja saumattomasti maanläheisen "kornilla" sisällöllään omaan hiukka urvahtaneeseen, kylmiin keleihin ja jääratoihin suivaantuneeseen olotilaan ja hurttiin huumorintajuun sekä vallitsevaan lepattelevaan tunnetilaan, -  ja puhutteli myöskin esim. Äiti -runon oivalla lopputoteamuksellaan:


Maa on meidän äiti. Taivas meidän isä. Me maailman lapsia... 

 

Tutustumisen väärtti, hyvänmielen kooste:) 

 

Maailman lapsena: